Jonna Purojärvi Tunteella järjen puolella

Kaikki blogit puheenaiheesta Työttömyys

Työministeri ja työllistämisen sietämätön vaikeus

Ministeri Lindström oli Ykkösaamussa kertoilemassa hallituksen työllistämistempauksista. Täytyy antaa pisteet siitä, että tyypilliseen hallitus toi valon -valehteluun hän ei sortunut vaan totesi maailmantalouden vetäneen Suomen eurokivireen vauhtiin (sanailu on kirjoittajan omaa).

 

Muutama huomio. Hallitus korjailee sekundaa minkä markkinoille myivät, eli aktiivimallia. En missään olosuhteissa suosittele vastaavaa perse edellä puuhun -menetelmää yrityksille.

Puolen vuoden opiskelua kaavaillaan sallituksi, jotain tolkkuakin on siis luvassa.

Työvoimapalvelujen ulkoistaminen ja työttömien digitaalinen profilointi

Mistä kumpuaa Sipilän hallituksen kiire siirtyä hankkimaan työvoimapalvelut palveluntarjoajilta? Hallitus ajaa läpi merkittävää lakimuutosta, joilla suuri osa työvoimapalveluista voitaisiin ostaa yksityisiltä palveluntarjoajilta ja samalla niille oltaisiin antamassa suora pääsy työttömien kaikki tiedot sisältävään URA-asiakastietojärjestelmään. Järjestelmässä on myös paljon henkilöiden terveydentilaan ja yksityisyyden suojan piiriin kuuluvia asioita, joita on käsitelty TE-toimistossa virkavastuulla.

80 000 suomalaiselta leikattiin työttömyysturvaa - Aktiivimalli

Onnittelut hallitukselle. Se onnistui säästämään leikkaamalla yli 80 000 suomalaisen työttömyysturvaa. Eikä siinä vielä kaikki; koska leikkaukset tehtiin aktiivimallin avulla niin saatiin vihdoinkin todistettua että melkein puolet työttömistä on pelkästään laiskoja.

Mahtavaa!

Oma poikani, aika pitkään sairastellut ja sairaslomalle määrätty, joutui hänkin leikkurin kohteeksi, koska hospitaali ei suostunut lähettämään diagnoosia etc. Kelalle. Ihan oikein. Tosin pojan muija on sen verran tarmokas, että sai junailtua ne paperit sairaalasta Kelaan, ja leikkuri löikin tyhjää.

Mikä on yhteiskunnallisesti tärkeää työtä?

Vappuna on hyvä pohtia työn tulevaisuutta ja työn merkityksellisyyttä. Yhteiskunnassa on edelleen vahvasti vanhakantainen käsitys työstä. Oikeana työnä pidetään vain yrityksissä tai julkisella sektorilla tehtyä työtä. Markkinaliberalistisissä piireissä näkökulma on vielä kapeampi, koska siellä ei edes suurinta osaa julkisesta sektorista nähdä tarpeellisena. Suomessa tehdään valtavasti arvokasta työtä normaalien työsuhteiden ulkopuolella vapaaehtoistyönä kansalaisjärjestöissä. Vapaaehtoistyön ja normaalin palkkatyön ero on joillakin aloilla häilyvä.

Asuntovelallisten ja toisten velallisten on syytä varautua pankkikriisiin

Mennessä historiassa, eikä myös tulevaisuudessa voida välttyä pankkikriisiltä, joka romahduttaa valtioiden, asuntovelallisten ja yrittäjien talouden. Aiheuttaa verojen nousun, sosiaalitukien romahduksen, asuntovelallisten kotien pakkohuutokaupat, yritysten konkurssit, työttömyyden ja varallisuuden uusjaon. Varallisuusarvot romahtavat, asuntojen arvot laskevat rajusti, korot nousevat ja valtiot ajetaan lamaan.

Kela vesittää aktiivimallin tarkoituksen

Vuoden alusta voimaan tuli aktiivimalli, kuten hyvin tiedätte. Mallin oli käsittääkseni tarkoitus kannustaa ja aktivoida työttömiä töiden vastaanottamiseen, ja niiden tekemiseen. Itse päätin, että perustan yrityksen, kun se tuli mahdolliseksi ilman riskiä menettää kaikki tulot.

No mitäpä sitten tapahtui, oliko se niin auvoista ja ihanaa perustaa yritys. Itse yrittäminenhän on ihan hienoa, vaikka asiakkaita ei oikeastaan vielä ole tullutkaan ja sen vuoksi olen edelleen Kelan armoilla, joutuen joka kuukausi hakemaan työmarkkinatukea.

Rautalankaa työelämän ongelmista

Työttömät ovat laiskoja eivätkä siksi mene töihin tai koulutuksiin. Tukirahoilla eläminen on niin mukavaa, helppoa ja antoisaa, ettei siitä viitsitä luopua. Työttömän elintaso on aivan liian hyvä, tukia pitäisi leikata.

 

Tuota samaa virttä on kuultu julkisessa keskustelussa jo aika pitkään. Joillekin on ilmeisesti kovin vaikea ymmärtää, miksi ihmiset eivät mene töihin? Tai miksi ihmiset eivät kouluttaudu ja mene sen jälkeen töihin? Tai miksi ihmiset töihin päästessään eivät viihdy siellä vaan tekisivät mieluummin jotain muuta?

 

Suomessa tulisi saada antaa kenelle tahansa potkut.

Olen seurannut tätä keskustelua alle 20 henkilön yhtiöiden irtisanomisperusteiden keventämisestä. Oman näkemykseni mukaan lähtökohta on täysin väärä. On täysin toissijaista, työskenteleekö työtehtäviinsä sopimaton henkilö 3 hengen vai 30 000 hengen organisaatiossa.

Lähtökohta: Kenet tahansa tulisi pystyä irtisanomaan, milloin tahansa ja mistä tahansa syystä.

Mutta oikea kysymys on, miten tämä järjestelmä voitaisiin rakentaa uudelleen niin että se olisi oikeudenmukainen yritykselle sekä irtisanottavalle työntekijälle?

Onko työttömien ketutusta tutkittu?

Olen ladannut pääkopan täyteen radio-ohjelmia työttömyyden aktiivimallista ja aiheen keskusteluista. Vähemmän yllättäen työttömien kokema ketutus nousee keskusteluissa aktiivisesti pinnalle (vaikkapa tässä). Tiedämme että vanne kiristää päätä, vaan pitäisikö mennä hieman oppositiopolitikointia syvemmälle ja tutkia tämän laatuja ja syitä?

Keinoja työttömyyden hoitoon

 

Työttömyys on yhteiskunnallinen ongelma. On ideologinen vääristymä väittää, että se on ensisijaisesti yksilön ongelma.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä