Jonna Purojärvi Tunteella järjen puolella

Kaikki blogit puheenaiheesta Toiseus

Kristilliset vieraannuttajat

Jos minun pitäisi mainita mahdollisimman vähän mahdollisimman laajoja kuvauksia siitä mikä minua kristityissä ärsyttää, mainitsisin luultavasti sen että kristinuskon perusasetelmassa pelastus on henkilökohtaista, mutta kuitenkin uskonto itse ilmenee poliittisesti tavalla jolla yritetään kontrolloida ensisijassa muita kuin itseä.

Pridessä ei ollut kysymys vähemmistöydestä tai toiseudesta

Olin Helsingissä tapaamassa kaveria. Tässä sivussa satuin ohikulkemaan Pride2016 -tapahtumaa. Ja tähän liittyen opin vähintään sen, että kyseinen tapahtuma ei ratsasta toiseudella. Huomio on siitä merkittävä, että moni ajattelee että homoseksuaalien oikeudet ovat vain homojen hommaa ja tätä kautta siihen ei pitäisi ehkä edes ottaa kantaa jos on heteroseksuaali. (Tällä tavalla viestivät ihmiset jotka ovat innolla tekemässä muita kuin itseään koskevia säädöksiä. Jostain syystä tämä ei siis koske heidän itsensä kannattamia asioita. Mikä on aina oleellista ja kiinnostavaa huomata.)

Itse kohdetta ei ole olemassa

Kyse on kulttuuriperinteen tai politiikan luomasta huonosta kielikuvasta toiseudesta, jota pommittaja yrittää epätoivon vimmalla tuhota tulella. Itse kohdetta ei ole olemassa. Siten polttopullon heittäjä yrittää tuhota oman kulttuuriperinteen tai politiikan luomaa aineetonta kummitusta, joka on ainoastaan kopioitunut hänen aivoelimeensä. Jos pommittaja yrittäisi todistaa kielikuvan mukaisten ihmisten olemassaolon, hän ei pystyisi tunnistamaan heitä annetusta satunnaisesta ihmisrivistä.

Oikeistolainen, mitä sanoisin sinulle sydämestäni?

Siinäpä vaikein kysymys. Sanoisin, että olet minulle se toinen. Olet vieras, olet pelottava ja uhkaat kaikkea sitä, mitä minä pidän kauniina tässä maailmassa.

Miksi näin?

Koska kysyn vääriä kysymyksiä: kun olin nuori, kysyin faijaltani, miksi kaikkein suurimmat kodit ovat melkein aina tyhjiä ja toisilla ei ole kotia? Hän muistaakseni vain tuhahti.

Tiesin kysyneeni väärän kysymyksen. Tuntuu, että koko maailma on pullollaan ihmisiä, joiden mielestä kysyn vain vääriä kysymyksiä. En kai koskaan lopettanut niiden kysymistä, enkä kai koskaan lopeta.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä