*

Jonna Purojärvi Tunteella järjen puolella

Koulutus

Soveltavan suunnitteluosaamisen alavire

Yliopistojen rahoitusta ja tulospistejärjestelmiä on muokattu siihen, suuntaan, että päästäisiin kansainväliselle tiedehuipulle. Samalla kun tieteen tekemisen rahoitusta kiristetään.

Eduskunnan budjettiloppukirissä kokoomusvoimin lisärahaa koulutukseen

Paras lahja 100 vuotiaalle Suomelle on se, että vihdoin olemme saaneet talouden- ja työllisyyden kasvuun. Myös valtion budjetin koulutusmäärärahoissa on myönteinen käänne, kun budjettiriihestä tuli lähes 40 miljoonan lisäraha vuoden 2018 valtion koulutusbudjettiin. Suomen uudistuminen ja hyvinvointi rakennetaan vahvalle osaamispohjalle. Lisäpanostukset koulutukseen, osaamiseen ja sivistykseen ovat kullanarvoisia.

 

Kokoomus ja onnistunut viestintä yksityishenkilön blogia koskien

Kokoomus on erikoinen puolue. Heidän avullaan leikataan koulutusta. En olisi odottanut, että koulutusleikkaukset toimivat takautuvasti. Tämä siten, että Kokoomuksen viestintäsuunnittelijan ulostulo (linkki alhaalla) Sakari Timosen blogin tiimoilta on jotain, mitä ei voisi odottaa koulua käyneeltä sivistystä painottavan puolueen ihmiseltä.  

Olisiko täsmäkoulutuksesta apua?

Suomessa on työvoimapula monella alalla. Noita aloja ovat ainakin: ravintola-ala, kuljetusala, ja lastensuojelu. Lastensuojeluun liittyen Johannes Kananen kirjoitti: Sosiaalityöntekijät puun ja kuoren välissä.

Miten tilannetta voitaisiin helpottaa. Mistä saataisiin päteviä osaajia lastensuojeluun nopeasti. Olisiko jonkinlainen muuntokoulutus yksi vaihtoehto?

Pisteytystaulukko on pommi laaja-alaiselle sivistykselle

Viime aikoina toisen asteen koulutusta koskeva keskustelu on keskittynyt ammatillisen koulutuksen puolelle. Syystäkin, koska niin kammottava 220 miljoonan euron leikkaus sinne kuin hyvääkin sisältävä ammatillisen koulutuksen reformi ovat äärimmäisen suurisuuntaisia asioita. Juuri nyt olisi kuitenkin hyvä suunnata katse myös lukioiden ja erityisesti ylioppilaskirjoitusten suuntaan, koska sinne ujutetaan hiljaa koko koulutusjärjestelmän rakenteita uudistavia linjauksia.

Järki pohdintaa Mikael Jungner!

Hyvää pohditaa häneltä mitä tulee kannabikseen.

Suomen todellakin pitäisi olla hereillä. Itsesiassa Suomi on hyvin jälkijunassa jos vaikka vertaa Esim Tanskaan, viitaan lääkekannabiksen omaan tuotantoon. Tai Saksaan, jossa ilmeisesti jopa hallitusneuvoteluissa puhutaan kannabiksen laillistamisesta,lääkekannabis laillistettiin viime vuonna ja myös potilaat saavat sitä itse kasvattaa. 

Tyttöjen/poikien koulutus kehitysapuna

 

Jo pitkään on puhuttu siitä, että tyttöjen kouluttaminen kehitysavulla esim. Afrikan maissa on tärkeää.

Tyttöjen koulunkäynti loppuu usein 12 vuotiaana. Totta. 

Missä ovat uutiset poikien koulutuksesta?

Siitä että monien kriisimaiden pojat ovat 8 vuotiaina pakotettuja ottamaan kalashnikovin käteensä ja taistelemaan samanikäisiä " vihollisia" vastaan.

Mediassa ja kehitysyhteistyössä ja politiikassa tyttöjen oikeudet koulutukseen myyvät ja tuottavat paremmin.

Kun on liikaa rahaa

Kauppalehti kertoi 19.10, että Suomen ruotsinkieliset korkeakoulut ovat lisäämässä ruotsalaisten määrää korkeakouluissa. Hanken aikoo ottaa ensi vuonna 15 opiskelijaa Ruotsista sikäläisen pääsykokeen perusteella.  Vastaavasti suomalaisten opiskelupaikat vähenevät.  Uutinen on mielenkiintoinen etenkin siksi, että koulutusväki on viime aikoina pitänyt kovaa ääntä koulutuksen leikkauksista. Uutinen kuitenkin kertoo, että ainakin korkeakouluilla on liikaa rahaa, kun ne kykenevät kouluttamaan ilmaiseksi naapurimaiden asukkaita.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä