Jonna Purojärvi Tunteella järjen puolella

Kaikki blogit puheenaiheesta Vaalilupaukset

Rinteen varhaiskasvatuspopulismi

SDP:n uudelleenvalittu puheenjohtaja Antti Rinne teki melkoisen lupauksen demareiden puoluekokouksessa tänä viikonloppuna koskien varhaiskasvatusta. Rinne lupasi, että jos demarit pääsevät ensi eduskuntavaalien jälkeen valtaan, he tulevat tekemään koko varhaiskasvatuksesta maksutonta. Tämän lisäksi he palauttavat subjektiivisen päivähoito-oikeuden kaikille.

Yksi mokaa, kaikkia rangaistaan

Kävin armeijan erikoisjoukoissa, sisäministeriön palveluksessa Lapin rajavartiostossa Ivalon rajajääkärikomppaniassa vuosina 1995-1996. Tuolloin käytäntönä oli, jos ”yksi mokaa, kaikkia rangaistaan”. Kyseinen metodi varmisti yleisen paineen sen suhteen, ettei kukaan halunnut mokata, ainakaan tahallaan.

Presidentti Trump jyrähti – emme enää tyrkytä muille mitä he eivät halua

Tänään oli se päivä, jota maailmalla odotettiin – 20. tammikuuta 2017. Yhdysvaltojen uusi presidentti avasi samalla uuden aikakauden – perinteelliset poliitikot saivat kyytiä; valtaa pitää palauttaa kansalle – suorademokratia sai näin kultauksensa. Miten miljonääri Donald Trump sen tekee, on vielä suuri arvoitus.

 

Kun perussuomalaiset olivat jytkyn esikammarissa

Kirjoitimme kansalaisnäkemyksen perussuomalaisille vuonna 2009, kun heidän mielipidekannatus lähti kovaan nousuun. Ihmiset odottivat jotain uutta ja suomalaista tavallisen kansan ohjelmaa ja huomista, jotta erityisesti kansallinen yhtenäisyys olisi mahdollista.

Nyt kun aikaa on kulunut liki kahdeksan vuotta alla olevasta tekstin luonnista – näin voimme tarkastella kuinka aiemmin kirjoitettu on toteutunut tai sitten olimmeko oikeilla jäljillä kun perussuomalaisia evästimme.


 

Miksi vaalilupausten pettäminen ei ole törkeä petos

Viimeaikoina on eräs asia askarruttanut mieltäni kovasti, se miksi vaalilupausten pettäminen ei ole rikoslain määrittelemä petosrikos?

1§ (24.8.1990/769)

Petos.

Mitä on populismi?

Suomalainen poliittinen kulttuuri on muuttunut tällä vuosikymmenellä sellaiseksi, että eri puolueiden kannatuslukemat vaihtelevat voimakkaasti vaaleista toiseen ja säännönmukaisesti yli kaksi puoluetta tarvitaan muodostamaan hallitukseen ytimen, jolla olisi yli puolet eduskuntapaikoista hallussaan. Erääksi syyksi on esitetty populismia, joka yhdistetään tiettyihin kärkipoliitikkoihin ja puolueisiin enemmän kuin muihin. Mitä populismi oikein on ja miksi sen tulo politiikkaan aiheuttaa kannatuksen fluktuointia?

Yhteiskunta muuttuu - muuttuuko demokratia?

Olen miettinyt runsaasti suomalaista demokratiaa. Onko demokratian kehitys pysynyt yhteiskunnallisten ja globaalien muutosten tahdissa. Voisin todeta, että ainakaan Suomessa ei.

Kansanvaltaa on lisätty nimellisesti muun muassa järjestämällä mahdollisuuksia kansalaisaloitteisiin ja mielipiteen ilmaisuun, mutta konkreettiset vallan siirtämiset esimerkiksi kansanäänestysten muodossa ja kansan mielipiteen todellinen huomioonottaminen poliittisessa päätöksenteossa on jäänyt konkreettisesti toteuttamatta.

Toisen asteen koulutuksen leikkaukset

 

Toisen asteen opiskelijoilla on toimintapäivä määrärahaleikkausta vastaan.  Tärkeä asia.

 

Sipilän hallitus aikoo toteuttaa hallitusohjelman mukaisen 190 miljoonan euron leikkauksen toisen asteen koulutukseen osana julkisen talouden korjausta.

 

Donald Trumpin lupaukset

Donald Trump lupasi monenlaista republikaanien edustajakokouksen päätöspuheessa (ks. viite). Hänen gallup-kannatuksensa noustua tasoihin Hillary Clintonin kanssa kannattaa katsoa, mitä lupausten toteuttaminen merkitsisi Yhdysvaltain taloudelle. Toistaiseksi asiasta voidaan esittää vain karkeita mutu-arvioita, ja jatkossa ekonomistit ehkä paneutuvat asiaan tarkemmin.

Puoluetuet, -moraali ja poliittinen vaalinäkyvyys – case Tolppanen

[U] Aina ennen vaaleja suurimmat mediat kertovat: ”Vaalipaneelipaikat ovat rajatut, vain eduskuntapuolueet pääsevät” – näin eduskunnan ulkopuoliset puolueet ja kansanliikkeet eivät saa tasapuolisesti näkyvyyttä kuin rahalla.

 

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä