Jonna Purojärvi Tunteella järjen puolella

Kaikki blogit puheenaiheesta Sipilä

Rotherhamin pormestari ja lapsiuhrit

Oulu. Tuo Suomen Rotherham. Siitä Sipilä tullaan muistamaan.

Maksetaanko tälläisiä unelmia lastemme viattomuudella? Tätä kysyin aiemmin. Kommentteja kertyi lähinnä vihaisen syyllistämisen muodossa kun nostin tälläisiä asioita pöydälle. Se oli se suurin ongelma joka sai vanhojen setien otsasuonet sykkimään.

Mutta olin oikeassa.

Viimeinen päivä 2018

Wanhassa Turussa 31.12.2018

Lunta satelee hiljalleen ja ihmiset virittäytyvät vuoden vaihtumisen juhlaan.

Myös Pääministeri Sipilä viritti myös uudenvuoden puheessaan aamutuimaan sellaisen BlaaBlaan, ettei huonompaa olla kuultu. Lasten raiskaajat ja murhaajat ovat yksilöitä, eivätkä ryhmä, eikä saa ottaa oikeutta omiinkäsiin? 

Onko joku sitten ottanut vai onko pääministerillä pelko tällaisesta ja jos on, niin miksi? 

Heinäsirkan syöntiä

Perussuomalaiset jättivät tänään eduskuntapuolueiden yhteisen ilmastotyöryhmän. Sipilän johtaman työryhmän tavoite oli etsiä ja esittää keinoja ilmastonmuutoksen torjuntaan. Sen sijaan lähdettiin hakemaan yhä kovempia tavoitteita suomalaiselle ilmastopolitiikalle kustannuksista ja muiden maiden toimista välittämättä.

Poliittiseen lakkoon ei ole pakko osallistua

SDP ja sitä lähellä oleva ay-liike haluaa nostaa demarit hallitukseen ja Antti Rinteen pääministeriksi kevään 2019 vaaleissa. Keinoksi valittiin poliittiset lakot nykyistä hallitusta vastaan. Vaikka hallitus ei valmistelisi irtisanomislakia, niin ihan mikä tahansa muu syy olisi keksitty poliittisen lakkoilun syyksi. Poliittinen lakkoilu oli nerokas idea demareilta, koska näin he saavat kannattajakuntaansa suuremmat muskelit asiansa edistämiseen eli käytetään poliittisen painostuksen välineinä myös muita kuin vasemmiston kannattajia.

Ulkoministeri Soinin luottamusfarssi

Opposition lanseeraama epäluottamuslause ulkoministeri Soinille ja siitä seurannut tapahtumaketju eduskunnassa ja sen liepeillä koukuttaa sen verran, että en malta olla siitä kirjoittamatta, vaikka se jo päättyikin luottamuslauseeseen Soinille ja vaikka hallituspuolueetkin näyttävät palanneen päiväjärjestykseen, ainakin päällisin puolin.

Hallituksen tiedonanto?

Keskustan puoluehallitus on antanut hallituksen luvan  tiedonannolle lakkoon johtaneelle pienten yritysten irtisanomisesityksestä. Hallitus antaa sen ensiviikolla. Tiedonannon antamisen jälkeen äänestetään hallituksen luottamuksesta. Jos hallitus saa luottamuksen, se tuo lakiesityksen eduskuntaan, jos ei hallitus kaatuu. Nyt pelataan kovilla.

https://www.iltalehti.fi/politiikka/e24c5341-8ccb-42db-a202-cab6c3953bcb...

Sipilä kyllä ottaa melkoisen riskin näin lähellä vaaleja. Mutta toisaalta hallituksen on käytettävä niitä aseita, joita sillä on käytössä.

Tulos tai ulos.

Hallituksella on huonoja päätöksiä ainoastaan ollut työkalupakissaan ja suurelta osin on joko jäänyt tekemättä päätökset, tai sitten jätetty keskeneräisinä lojumaan. Eikö tuommoinen työskentelymoraali ole vähintäänkin arveluttavaa? Suurieleisesti lähdettiin " soitellen Soteen ", vaan pikkuhiljaa sekin hautautuu ajan kanssa.

Viisitoista vuotta vihervasemmistolaista hegemoniaa

Sipilä meni ja kertoi oman vaihtoehtonsa totuudesta viime viikon tiistaina kertoessaan, että  "Pidän vihervasemmiston argumentaatiota leikkauksista paitsi objektiivisesti katsottuna virheellisenä myös epäoikeudenmukaisena. Teidän jälkiänne olen yhdessä muun hallituksen kanssa viime vuodet korjannut.". Siitä sitten kuuluisa koira älähti ja alettiin puhua oikeistopopulistisesta viholliskuvasta.

Suomen historian huonoin hallitus

Professori Markku Kuisma korvaa sairauden takia pitämättä jäänyttä jäähyväisluentoaan laajalla haastattelulla Helsingin Sanomissa 27.7.2018. Sitä on jo paljon käsitelty aina Hesarin pääkirjoitusta ja Ilta-Sanomien Timo Haapalaa myöten, mutta panenpa minäkin vielä lusikkani soppaan. Muutaman viikon aikaviive on auttanut järjestämään ajatuksia.

Ammumme koko ajan jalkoihimme ja nauramme ruhjeillemme.

Korkeakouluinsinöörin matematiikka on yhtä monimutkaista ja viritettyä, kuin omanikin. Ei ole tilaa puuttua Sipilän jokaiseen ”hornyyn prosenttiyhtälöön”, mutta paria parantelen.

Väitetään hallituksesta, että valtioneuvosto ”vain 500 miljoonaa kurjistanut valtiomenoja”. Miksi sitten kokonaisia aluesairaaloita on alas ajettu? Miksi maanteiden päällystyskilometrit olivat vuoden 2002 tasolla. Sekin oli 40% vähemmän, kuin oli 2015. Miksi rautateiden peruskunnostukseen riittää sitä kurjistamisrahaa vian 28 miljoonaa, kun se oli 1995 huippuvuonna 840 miljoonaa?

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä