Jonna Purojärvi Tunteella järjen puolella

Seppo Kolehmainen

Näkökulma: Sisäministeriössä valmistellaan poliisin yksityistämistä?

 

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen totesi Lännen Medialle vuonna 2016, että poliisilta jää noin joka kymmenes tehtävä hoitamatta kiireen takia. Tämän pohjalta hän esitti uudistusta, jonka myötä maallikkoja voitaisiin ottaa virkavallan avuksi esimerkiksi yleisötilaisuuksiin.

Näkökulma: Poliisiylijohtaja Kolehmaisen henkseleiden paukuttelu sai nolon lopun

lltalehti kertoi noin viikko sitten Suomen poliittiseen johtoon kohdistuneesta terrori-iskun suunnitelmasta, jonka poliisi onnistui estämään menestyksekkäästi. Tapaus tuli ilmi poliisiylijohtaja Seppo Kolehmaisen haastattelussa.

Kolehmainen pysyi hyvin vaitonaisena tapauksen yksityiskohdista, mutta mainitsi kuitenkin, että paikallispoliisi, keskusrikospoliisi ja suojelupoliisi suorittivat operaation yhteisvoimin riskiluokitus- ja uhka-arviomenettelyn avulla.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä