Jonna Purojärvi Tunteella järjen puolella

Kaikki blogit puheenaiheesta Salakatselu

Yksityisyyden suoja virastoissa (kuva)

Voiko ihminen nykypäivänä luottaa siihen, että hänen yksityiset asiansa pysyvät salassa kun hän asioi viranomaisessa?

Julkisessa tilassa saa kuvata, mutta onko Kelan konttori sellainen tila joka on kyseisellä tavalla julkinen kun jo se seikka, että joku henkilö on Kelan asiakas on salassapidettävä tieto?

Kuvan tapauksessa lienee selvää, että virkailijan olisi pitänyt huolehtia siitä, että ovi olisi suljettu ennen kuin asiointi alkoi.

Missä tilanteessa salaa kuvaaminen on kiellettyä?

Salakatselu on Suomessa lailla kiellettyä toimintaa. Samaan tapaan laitonta on myös salakuuntelu. Kysymyksiä herättää eniten se, että milloin kuvaaminen on kiellettyä. Lähes pahoinpitelyyn johtaneita tilanteita on sattunut kun hassua ihmistä on kuvattu julkisella paikalla johon kenellä tahansa on vapaa pääsy.

Jopa oikeustieteen asiantuntijat tuntuvat olevan valokuvaamisen sallittavuudesta jossain määrin eri mieltä. Itsekin olen asiasta eri mieltä, ja olen myös samaa mieltä - olenko mitään mieltä?

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä