*

Jonna Purojärvi Tunteella järjen puolella

Kaikki blogit puheenaiheesta Liikenneväylät

Niin väylien, sähkön kuin vedenkin pitää ”virrata” yhteiskuntavastuullisesti

Liikenneministeri Anne Berner sai tulevaisuuteen lopulta fiksusti luodatulla kulkemisen statistiikalla |* pahasti siipeensä – me emme halua luovuttaa ikiaikaista oikeuttamme kulkemiseen vapaasti kollektiivisesti ylläpidetyillä liikenneväylillä.

 

[... yhteiskunnassamme kulkuväyliä, vettä ja sähköä ohjaavat samat mekanismit, ne virtaavat ja virtauttavat. Välttämättömyyksiä laskutetaan kulutetun määrän mukaan ja ovatpa vielä yhteiskunnan peruselementtejä, joiden tehtävä ei ole ruokkia markkinavetoista omistus- ja osinkorulettia...]

Ajoneuvojen käyttämien liikenneväylien maksullisuus

Ei ministeri Berner välttämättä kaikissa ajatuksissaan ole aivan hakoteillä, mutta kyllä hänen ajatusten toteuttaminen tuottaisi hyvin monelle enemmän tuskaa kuin täysimääräistä toteuttamisen iloa. Lähtökohta on oikea, auton käyttämisestä se vero täytyy ottaa ja kaiken lisäksi vero kohdistaa siihen mihin se on tarkoitettu eli liikenneväylien kunnossa pitämiseen.

Mustan laatikon tuoma yksityisyyden menetys ja palveluoperaattorit

Bernerin selvityksessä mainitaan yhtenä mahdollisena palveluntarjoajana kanta-asiakasketjut. Pohditaan tovi, mitä mahdollisuuksia mustan laatikon ja paikkannustietojen saaminen toisi niille, ja mikä sen vaikutus on yksityisyyteen.

Liikenneverkkohankkeesta ja liikenneverkkoyhtiöstä

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin tiedotustilaisuus liikenneverkkohankkeen selvityksestä päättyi juuri. Tilaisuus oli mielenkiintoinen ja on erittäin tärkeää, että keskustelu liikenneverkkojen kehittämisestä on nyt avattu. Jotain täytyy tehdä, sillä muuten kansallisomaisuutemme rapautuu. Selvityksen mukainen ratkaisu on perusajatukseltaan hyvä, mutta se vaatii vielä muutamilta osiltaan kehittämistä.

Liikenneväyläyhtiön pääsyynä on hallituksen valtiontalouden manipulaatio

Liikenneväylien yhtiöittämisen syyksi on paljastumassa hallituksen tavoite saada valtiontalouden kehitys näyttämään paremmalta kuin se oikeasti on. Olen kirjoittanut useita blogeja pohtien liikenneväylien yhtiöittämistä ja valmisteltavia ratkaisuja tuoden esille mm teknologiatoimittajien ja virkamiesten intressin. Pohdinnan ja useiden blogien vastauksien pohjalta alkaa hahmottua merkittävin tekijä: juurisyynä on hallituksen tavoite saada muutoksella valtiontalous näyttämään paremmalta ja valtion velanotto näyttämään vähemmältä.

Johtavien virkamiesten polte päästä väyläyhtiöön

Ovatko Liikenne- ja Viestintäministeriön johtavat virkamiehet esteellisiä ajaessaan suunnitelmia väyläyhtiön perustamiseksi? Syntyvään yhtiöön tullee lukuisia määrä hyväpalkkaisia töitä ilman ikäviä virkamiesten velvotteita ja merkittävä osa nykyisistä vrkamiehistä siirtyy osaksi uutta yhtiötä. Onko tällöin odotettavissa merkittävä määrä henkilökohtaista etua?

Ratkaisuvaihtoehto Bernerin liikennehankkeelle

Esitän tässä kustannustehokkaan ja vaihtoehtoisen tavan toteuttaa Bernerin suunnitelmat liikenteen ratkaisuksi ilman mustia laatikoita ja merkittäviä investointeja. Ehdotus perustuu täällä puheenvuoroissa käytyihin keskusteluihin ja erityisesti Jouni Suonsivun, Juhani Pirnin ja Jussi Linjaman hyviin ajatuksiin.

1) Nykyinen polttoainevero on oikeudenmukainen ja toimiva

Bernerin uusin, pakko poistuu mutta valinta jää

Näyttää vahvasti siltä, että musta laatikko toteutuu, mutta vapaaehtoisena. Berner on tänään kommentoinut asiaa Talouselämälle seuraavasti:

Kysymys Bernerille: "Autoilijat vihaavat liikkumisensa valvontaa. Miten perustelette sen heille?"

Hallituksen yhtiöittämisvimma ja julkisuuslaki

Istuvan hallituksen ratkaisu kaikkeen vaikuttaa olevan yhtiöittäminen - on kyse sitten sotesta tai Bernerin liikennehankkeesta. Yhtiöittämisen myötä kansalaisten näkyvyys asioihin julkisuuslain nojalla katoaa ja päädymme tilanteisiin kuten Länsimetrossa ja Jorvin sairaalahankkeessa Espoossa. Kummastakaan ei enää saada avointa tietoa vaan kustannusylistysten tarkat syyt, päätökset sekä niiden tausta salataan.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä