Jonna Purojärvi Tunteella järjen puolella

Kaikki blogit puheenaiheesta Arpajaislaki

Lohi ja kasinot tulevaisuuden matkailuvaltteina?

Norjalainen kaivosyhtiö Yara ilmoitti alkuviikosta hyllyttävänsä Sokin kaivoshankkeen Itä-Lapissa savukoskella. Olen koko ajan suhtautunut hankkeeseen kriittisesti, sillä nykyisessä muodossaan toteutuessaan hanke olisi vakavasti vaarantanut poronhoidon toimintaedellytyksiä, tehnyt luontomatkailun kehittämisen alueella haastavaksi sekä uhannut Kemijoen lohenpalautushanketta ja Nuorttijoen luontaista taimenkantaa. Itä-Lapissa on myös paljon pettyneitä ihmisiä, sillä kaivoksesta toivottiin aluetalouden veturia.

Suomen rahankeräyslaki on holhouslaki

Valtion tehtävä on suojella kansalaistensa vapautta. Minä näen vapauden ensisijaisesti vapaudeksi toimia - ja jopa vastoin ilmeistä omaa etuani, kunhan kykenen itse vastaamaan seurauksista. Tämä on oleellista. Ja tässä monet nykyisistä laeistamme ampuvat yli. On paljon lakeja, jotka on laadittu oletuksella, että kansalaisella ei ole kykyä itse arvioida tekojensa seurauksia saati vastata niistä. Rahankeräyslaki on yksi esimerkki tällaisista laeista. Asia on nyt esillä, koska poliisi on puuttunut Wikipedian rahanpyyntöön.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä