Jonna Purojärvi

Elämme jännittäviä aikoja, ystävä hyvä

Vuosi 2011 on siis ohi. Mitäpä mieleemme jäi? Mikä kiinnosti, mitä opimme? Mieleen jäi ilmeisesti kasa mitä erilaisempia tuhoja ja tragedioita, tissit kiinnosti ja mitään ei opittu. Ainakin kun katsoo esimerkiksi hs.fi:n luetuimpia uutisia viime vuodelta. Hauskaa katsottavaahan tuo on ja mielenkiintoisia on ollut ihmisten reaktiot asioihin.


HS.fi:n luetuimmat uutiset olivat siis täynnä kaikkea sitä, mitä voi kauhistellen päivitellä kahvipöydän ääressä. Miten tämä tapahtui, miksi näin kävi, voi kurja ja maailman kamaluus! Tekopyhää jeesustelua, kun todella minkään asian eteen ei mitään järkevää tehdä. Otetaan nyt pari idiotismin riemuvoittoa esiin.


Joukkomurhat kansaa hiljentämään


Kun Breivik päästeli menemään, ennen kuin tieto teon tekijästä oli missään saatavilla, oli forumit ja ihmisten mielet täynnä pahaa terroristia jostain sieltä idästä. Kun kävi ilmi, että kyseessä olikin ihan perustaallaja Norjasta, oli shokki valmis. Mitä nyt pitäisi tehdä, kun meidänkin hyviksi kristityiksi kasvatettujen joukosta nousee tällaisia, meidän hyvinvointiyhteiskunnastamme? Aivan, hyvä idea, kielletään lisää esineitä, aineita ja puheita, koska eihän se nyt muuten olisi mitään tehnyt. Se nyt teki koska sillä oli mahdollisuus ja joku oli sellasesta puhunut.


Tämä kun ei tunnu menevän ihmisten päähän ei sitten millään: Jos joku haluaa oikeasti ihmisiä lahdata, aina löytyy keinoja. Ei tarvitse kuin talsia bensatankille kanisterin kanssa ja sinulla on valmiudet vaikka mihin. Mutta hei, kielletään mieluummin ihmisiä myös puhumasta, koska ilman niitä ei Breivik-raukka olisi tuollaista tehnyt. Sitten tuuditaudutaan muka-turvallisuuden tunteeseen yhä yksilörajoitteisemmassa yhteiskunnassa. 


Kummasti muuten unohdetaan, että tuolla logiikalla raamattukin olisi pitänyt kieltää jo vuosisatoja sitten, kun siihen nojautuen on lahdattu porukkaa aivan silmitön määrä. Mut hei, Jeesus on jees ja se sano, ettei kantsikaan aina tappaa, joten joka raamatulla tekonsa määrittelee, on seonnut. Ei tunnu tuo harvinaisen yksikertainen logiikka päteven enää nykypäivän yhteiskuntaa, eikä nykyään nousevia tekstejä - kirjoittajalle on nostettu vastuu sekopään tulkinnoista ja teoista, ja pahimmillaan sitä pyritään viemään jo teleoperaattoidenkin vastuulle.


Samalla jatkuvaa väkivaltaa löytyy, uusia perhetragedioita on niin paljon, etteivät ne enää järkytäkään. Lähes joka viikko tätä nykyä yksi perheenpää sekoaa ja lahtaa vähintäänkin puolisonsa, jos ei lapsia ole. Niin naiset kuin miehetkin. Mutta ei, ei tämä järkytä niin paljoa - kaikenlisäksi hei, kielletään ne paukkupyssyt niin eihän kukaan enää voi tappaa! Ihan rehellisesti, jos joku minun lähipiiristäni sekoaa, toivon paljon mieluummin kuulaa kalloon kuin 17 veitseniskua josta hitaasti valun kuiviin ja kuolen. Ei se ase sitä murhaa tee. 


Kai kaikki tietävät, että pelkästään sana vihapuhe on aivan tuore sana? Sitä myöten vasta sanan keksimisen jälkeen se on täytynyt määritellä, jonka jälkeen se on mielentuotteena olemassa oleva, todellinen asia. Sitä ennen puhuttiin muunmuassa äärimmäisestä kriitisyydestä, satiirista, ivallisuudesta, kansan kiihottamisesta ja niin edelleen. Niille oli liian selkeät määreet, joten oli keksittävä tarpeeksi hajanainen sana, "vihapuhe", joka voidaan ääritapauksessa venyttää jokaiseen lauseeseen, jossa on minkäänlaista kielteistä tekstiä. Tiettyjen sanojen käyttö katsotaan jo pahimmillaan vihapuheeksi, vaikka asialla ei mitään vihaa haluttaisi 
saada aikaan. Mutta hei, ei tule uutta Breivikiä.


Nyt odotamme, että sananvapauttamme rajoitetaan. Kun se viimein on rajoitettu, luulemme ongelmien olevan poissa. Kun seuraavan kerran joku flippaa, ollaan taas paniikissa. Eikö sittenkään auttanut? Voi ei, mitä seuraavaksi kielletään?

Maakin järisee


Mutta onneksi maailmalla tapahtuu. Muutama vuosi sitten maa järisi Haitissa, josta kohistiin aikanaan myös paljon. Oltiin hyviä ihmisiä ja lahjoitettiin hiluja tuhoalueelle. Kun tragedia vain oli ja pysyi, odotettiin kansan puolelta jo seuraavaa tragediaa. Haitin tilanne on edelleen järkyttävä. Kun muut ihmiset kilpaa esittivät järkyttymistään tapahtuneen sattuessa, itse vain nauroin. En nauranut tapahtuneelle, vaikka se siltä varmasti vaikutti. Minua vain sattuu naurattamaan joka ikinen ammattijärkkyjä, joka ei loppupelissä edes yritä tehdä asialle mitään. Sitten he moraalioksentavat minulle kauhuissaan, kuinka voin nauraa noin vakavalle asialle? 
Helposti. Minun nauru eikä toisen järkytys auta eikä vaikuta mitään. Koska en ole lähtemässä itse tuhoalueelle henkeäni riskeeraamaan, niinkuin ei kukaan ammattijärkkyjäkään lähde, on aivan sama, mikä reaktioni tapahtuneeseen on. Se oli ja meni jo, mitään asialle ei voitu. Harmi juttu, mutta se on elämää. Minun eikä lähes kenenkään järkyttyjän elämä oikeasti edes muuttunut.


Kun vertaa sitten Japanin tsunamin ja Haitin järistyksen jälkipuinteja, oli Japanissa jo muutamassa viikossa useat tuhoalueet sen näköisiä, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Haitissa tilanne oli ja on edelleen aivan toinen, köyhempänä valtiona sillä ei yksinkertaisesti ole resursseja uudelleenrakentaa maata. Mutta ketään ei kiinnosta, koska eihän Haitissa ole esimerkiksi pelottavaa ydinvoimalaa! Itse seuraan verkkaisesti vieläkin Haitin kuulumisia, vaikka valtamedia ei niistä jaksa enää välittää. Jos tilanne jatkuu vuosia vielä eteenpäin, jossain vaiheessa se saatetaan nostaa esiin uudelleen. Kohua ja intoa lahjoittaa hiluja uudelleen kuitenkaan tuskin syntyy, vaikka sitäkin edelleen alueella kaivattaisiin. Missä ovat ne järkyttyneet nyt? Järkyttymässä jostain muusta, uudesta, kamalammasta ja pahemmasta moraalista ylemmyyttä tuntien. Ja minä olin muka paha ihminen kun en heidän tavallaan reagoinut, järkyttynyt ja unohtanut.  

 


Kyllä meilläkin tapahtuu

 

Ja samalla kun tyypit kohisee ja järkyttyy maailman kamaluudesta, tehdään perustuslakimuutoksia  ja viedään niitä  läpi kenenkään huomaamatta. Oli sen vaikutukset tällä hetkellä tai myöhemminkään yhtään sen erilaisemmat tavallisen ihmisen elämään, se on sentään perustuslaki. Perustuslailla on korotettu lainvoima, eli sen säätäminen, muuttaminen ja kumoaminen on vaikeampaa kuin tavallisten lakien. Ja tällainen vain livahtaa ihmisten ohi. Sen pitäisi kiinnostaa jokaista ihmistä perustavanlaatuisella tavalla. Siinä on sentään kyse kaikesta siitä, mille koko muu lainsäädäntö on alisteinen. Kun olemme päätyneet kirjaamaan perustuslakiimme olevamme EU:n jäsen, kertoo se tylyä kieltään myös siitä, kuinka noudattelemme EU:n suosittamia lakeja, direktiivejä ja asetuksia, mahdollisesti olemme sitoutumassa ajamaan yhtälaista lainsäädäntöä koko EU:n alueelle, sopivat ne meillä maantapaan tai eivät. Ainakin tällaisia kauhukuvia voi mielessään maalailla, kun aiheesta ei käyty kunnollista julkista keskustelua. Kysymyksiä ei tehty eikä vastauksia saatu. Nyt ihmetellään. Pahempiakin kauhukuvia voidaan vielä tehdä, kun katsotaan, mitä Unkarissa tapahtui, kun ketään ei jaksanut kiinnostaa perustuslakiin tehtävät muutokset.

 

Ei kuitenkaan ole tarpeeksi trendikästä olla huolissaan maassamme oikeasti tapahtuvasta poliittisesta väkivallasta sekä kansalaisten kasvavasta pahoinvoinnista. Ihmiset ovat vieraantuneet politiikasta ja yhteiskunnasta, kun on niin kiire järkyttyä kaikesta pahemmasta. Eikä ole ihme, että PerusSuomalaiset saivat sellaisen vaalivoiton viime eduskuntavaaleissa kuin saivat. He kyllä puhuvat sitä kansankieltä, jota tyhmempikin ymmärtää ja johon osataan ottaa kantaa - mutta ihan oikeasti kyllä heiltäkin voisi odottaa hieman enemmän ammattitaitoa. Ei nyt vaan ole poliittisesti korrektia heittää läppää maahanmuuttajista, homoista ja ahvenanmaalaisista. Kun kerran vedetään hieman överiksi, kaikesta muustakin ryhdytään olemaan niin tuhottoman herkkähipiäisiä. Todellista kritiikiä ei enää saa antaa ilman, etteikö joku ryhmittymä leimaa sitä vihapuheeksi. Että kiitos vaan niin PerusSuomalaisille möläyttelijöille että ammattiloukkaantujille. Hyvällä yhteistyöllä saatte juuri niin rajoitetun ja kavennetun yhteiskunnan sekä sanavaraston, että Orwellkin voisi tällaiselle näytelmälle taputtaa. Onhan sentään uskomatonta, että niinkin utopistista tilannetta kohti menemme, kuin mitä olemme pitäneet vain fiktiona, viihteenä sekä kauhukuvana. Nyt tuosta kauhukuvasta on tulossa meidän turvamme ja määränpäämme.


Ei ole yksin poliitikkojen vika, että meillä menee asiat kovalla vauhdilla syvälle sinne, missä aurinko ei paista. Kansalaiset ovat tuudittautuneet aivan liiaksi siihen, että vain yhden lapun viemällä muutaman vuoden välein laatikkoon he ovat sekä täyttäneet velvollisuutensa että tehneet kaiken sen, minkä voivat. Tämän jälkeen politiikka ei kiinnostakaan suurinta osaa ennen vaaleja - paitsi ne suuret kohut avioliitoista ja aborteista. Jauhetaan asioista, jotka ovat joka tapauksessa pitkän pohdinnan päätös, eikä asiasta ole edes kannattavaa kuukausitolkulla räyhätä. Toki, tärkeitä asioita, mutta enimmäkseen keskustelua värittää tunteet enemmän kuin järki. Sitten ollaan niin kuohuksissaan asioista, että ei edes kiinnosta kuinka pahasti valtiomme asioista päättävät ajavat meitä tuhoon taloudessa.


Juttelin aivan hetki sitten muutamien yliopistoa käyvien ystävieni kanssa, jotka eivät halunneet edes uskoa perustuslakimuutoksen olleen mahdollista ilman, että he olisivat siitä kuulleet ja ettei siitä olisi noussut kohua. He seuraavat kyllä uutisia, mutta valtamedia on ollut asiasta harvinaisen hiljaa. Jos ei selaa uutisia jatkuvasti ja tarkasti, tuollaiset asiat voivat todella vain livahtaa ohi. Kansanedustajat on mielestäni valittu edustamaan kansaa, joten mielestäni heidän tulisi pitää enemmän meteliä tämäntyyppisistä asioista, joita oikeasti tällä hetkellä käsitellään. Mutta suurin osa antaa sitä mitä kansa pyytää - tunteita kuohuttavaa draamaa. 


Mitä tässä tilanteessa pitäisi oikein tehdä? Mikä voi olla ratkaisu tällaiseen aivan eriskummalliseen tilanteeseen? Kuinka pitkälle näitä asioita täytyy viedä, ennenkuin jokin hajoaa täysin? Monet (itseni mukaanlukien) katselivat niin kutsutun Arabikevään menoa hyvin huolestuneena, sillä en näe meidän (yleisesti länsimaiden) olevan rehellisesti niin kaukana heidän kärjistyneestä tilanteestaan. Se on äärimmäisen surullista, enkä oikeasti haluaisi asioiden menevän niin pitkälle. Tiedä sitten, toimisiko täällä vielä rauhaisa mielenosoitus. Pitääkö se oikeasti pystyttää teltta jonnekin eduskuntatalon liepeille, kun minä luulin vielä joskus voivani oikeasti luottaa itsekin siihen, että kansanedustaja edustaa kansaa. Ei niin, että se "edustaa kansaa" olemalla yhtä mediassa vellova massa, vaan osoittaisi sitä, mitä kansan eteen pitäisi todella tehdä.


Kansaa ei kiinnosta eivätkä kansanedustat aja pääasiassa kuin omia etujaan. Löydän varmaan itseni tulevaisuudessa vankilasta tällaisistakin kirjoittelusta.


Hyvää uutta vuotta, vapaa Suomi!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Käyttäjän harran kuva

Tissit mainittu ensimmäisillä riveillä - click! 8)

No niin, kirjoitit muuten erittäin paljon asiaa. Minusta hysteria ja apatia ovat saman ilmiön eri oireita. Hysteria kattaa niin islamofobian kuin kauhean kieltovimmankin, apatia taas tuon mitä kuvailit perustuslakimuutosten suhteen.

Nämä kumpuavat vastuunvälttelyn ja vastuuttomuuden kulttuurista, joka on muodostunut vuosikymmenten harhaisen yltäkylläisyyden ja holhouksen seurauksena. Kukaan ei enää ota vastuuta mistään. Joku muu on aina vastuussa. Ei kai minun tarvitse vahtia mitä ympärillä tapahtuu, joku muu sen varmaan tekee, joohan. Kyllähän nyt yhteiskunta vastaa. Kun jotain tapahtuu, on helppo vouhkata ja syytellä erilaisia oikeita ja kuvitteellisia "ulkopuolisia" uhkia.

Ihmiset eivät selviä enää pienimmistäkään haasteista kitisemättä ja parkumatta. Jos joku asia menee vähän erilailla kuin mihin on totuttu, niin hirveä huuto. Hyvinvointivaltio on tehnyt miehistä ja naisista hemmoteltuja pikkupoikia ja -tyttöjä, jotka mankuvat, marisevat ja mäkättävät ja käyttäytyvät erilaisia tai sellaisiksi luulemiaan kohtaan kuten huonosti kasvatettu lauma käyttäytyy koulunpihalla, jossa ainoa valvoja on nokka pystyssä kulkeva kukkistäti.

Ihmiset pelkäävät absurdeja asioita ja tuntevat itsensä puolustuskyvyttömiksi. Se herättää sekä vainoharhoja että passiivista sulkeutumista. Samaan aikaan maissa, joissa kansalaisella oikeasti on paljon enemmän pelättävää, väki on valmis vaikka kuolemaan kunhan saa tunteen, että elää itse elämäänsä ja ottaa itse vastuun siitä mitä maassa tapahtuu.

Käyttäjän awareness kuva

Se on tosiaan jännä, miten tuo jeesustelu on aika valikoivaa. Jokainen löytää tietysti jonkun keinon pitää omatuntonsa feikisti puhtaana, ainakin kauhistelemalla jotain tapahtumaa, kun samalla monia muita tragedioita jää huomaamatta. Jokin afrikassa oleva nälänhätä kalpenee heti Breivikin tulituksen rinnalla. Mitä näkyvämpi ja tiedotetumpi (ns. mediaseksikäs) jokin yksittäinen tapahtuma on, sitä enemmän sillä tuntuu olevan painoarvoa. Ehkä tietty massasieluisuus näkyy tässä. Pitää ottaa kantaa niihin aiheisiin, jotka ovat esillä, muuhun ei tarvitse välttämättä ottaa sen kummempaa kantaa. Ehkä tietyllä tavalla hiljaisesti hyväksytään asiat, jotka ovat niin suuria, että koetaan, että niihin ei voida vaikuttaa. Ne otetaan tavallaan totuutena, joka on ja pysyy.

Olen muuten yhä enemmän sitä mieltä, että ihmisen tärkein ominaisuus on nöyryys.

Nöyryys siinä mielessä, että ottaa asiat niin kuin ne ovat eikä väritä niitä heti hätäisesti oman subjektiivisen tulkinnan kautta.

Nöyryys siinä mielessä, että pitää jalat maassa ja koittaa ymmärtää asioiden todellisen luonteen, pyrkien mahdollisimman objektiiviseen totuuteen. Täytyy ymmärtää myös se, että itse ei välttämättä pysty näkemään kaikkia asiaan liittyviä näkökulmia, joita tarvitaan lopullisen johtopäätöksen tekemiseen.

Nöyryys on myös muun muassa sitä, että näkee asiat oikeissa mittasuhteissa eikä kuvittele liikoja itsestä tai muista.

Käyttäjän jonnapurojarvi kuva

Olen samaa mieltä tuosta määrittelemästäsi nöyryyden tarpeesta. Se olisi äärimmäisen tärkeää, mutta ikävä kyllä sekin sitten ymmärretään jonkinlaisena alistumisena ja antautumisena väärällä tavalla.

Käyttäjän VILENIN kuva

Ei meillä ole enään perustuslaki voimassa ,koska yksityisomistuksensuoja on murrettu lunastuslailla ja maaoikeuden päätöksillä.

Käyttäjän juhanikahelin kuva

Jonna sanoo olevansa työtön ja huonosti koulutettu tyhjäntoimittaja Jyväskylästä. Vapaa-aika kuluu ihmetellessä maailman menoa ja keräämällä ymmärrystä siitä.

Mielestäni tekstisi on upeaa "huonosti koulutetun tyhjäntoimittajan" tekstiksi. Tällaista ihmettelyä kirjoittamalla teet rakentavampaa työtä kuin oikeasti työllistettynä tyhjän toimittamisen "työmarkkinoille". Eri asia miten tulee toimeen.

Tuo perustuslakitekstisi on herättävä. Välillä tässä itse kukin vaipuu apatiaan, unohtaa ja menettää 'luomiskykynsä'. Valtamedian hiljaisuus oli silmiinpistävä ja varmaan erittäin harkittua. Jos yliopisto-opiskelijat eivät olleet asiaa edes huomanneet, niin mitä sanoa....

Minulle tuli mieleen aiempi oma juttuni samasta aiheesta, nyt sen luettuani se vähän hävetti ylisanojen takia mutta tässä kuitenkin linkki:

http://juhanikahelin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/60537-en-koe-enaa-kuuluvan...

Käyttäjän jonnapurojarvi kuva

Kiitos kehusta ja hyvin sitä toimeen tulee, kun vähällä pärjää. Eniten sitä toivoisi vain voivan olevan vaikuttamassa laajemminkin, kuin vain yhden (no, itseasiassa parinkin) blogin kautta. Mutta tie laajemmin tunnetuksi on pitkä ja kivinen, eikä loppupelissä edes kovin houkutteleva. Toivoisi vain edes niiden, jotka tietoa tietyistä asioista kaipaavat tahi haluavat edes löytää jostakin muoltoituna omaa näkemystä asiasta, löytäisivät näitä tekstejä. Mukavan moni on rohkaissut tätä jatkamaan ja tästäkin rohkaisua saan, kiitän uudelleen.

Ei näistä asioista ole helppoa puhua ampumatta yli, ohi ja omaan nilkkaan. Tällainen herättää väkisinkin vihantunnetta ja tämäkin teksti tuli sellaisella paatoksella, että pidempi aika meni kielenkäyttöä siistiessä kuin mitään muuta korjaillessa. Harvinainen teksti sinänsä, sillä usein on helppoa pitää kielensä kurissa kun asiaa kirjoittaa. Ihan oikeutettuja ylisanoja sinullakin oli käytössä, luonnostekstistäni löytyi paljon pahempaa.

Käyttäjän sahinpe kuva

Kyllä kotimaan tapahtumista opittiin jotain. Nimittäin paljon uusia, kummallisia ja ehkä vähän pelottaviakin sanoja.

Kuten: markkinavoimat, pelastuspaketti, palomuuri, "vastuu", vakautusmekanismi, EVM, jne.

Esim.
"... ja nyt lopullisesti pensaspalo rajataan Portugaliin palomuurilla. ..... nyt Soini murskasi vakautusmekanismin."

Perustuslakimuutoksesta on kyllä käyty keskustelua vähemmistömedioissa.
Esim.
http://riikkasoyring.puheenvuoro.uusisuomi.fi/86425-finis-finlandiae-rip...

mutta valtamedian puolella maininnat ulottuivat pressan valtaoikeuksiin, vaikka oikeasti oli tuosta Suomen EU jäsenyyden virallistamisesta kyse.

Yksi merkittävä allekirjoitus lipsahti ministeriltämme heinäkuussa. Taktisesti keskellä Suomalaisten lomakautta.
http://euroetana.blogspot.com/2011/07/sopimus-euroopan-vakausmekanismist...
http://www.kansanuutiset.fi/scripts/edoris/edoris.dll?app=server&com=sql...

Missä olivat tuolloin vallan vahtikoirat - kysyn vaan ?

Käyttäjän jonnapurojarvi kuva

Olihan tuota puhetta tosiaan noissa ns. vaihtoehtomedioissa, joiden jokaista juttua ei ihan täysin todesta voi ottaa. Oli oikeasti työn takana löytää YLE:n tai hesarin juttua, kun suurin osa jutuista oli muunmuassa muutos2011- puolueen juttuja. Näitä vaihtoehtomedian tai puolueen puolelta tulleita juttuja ei ikävä kyllä osata ottaa neutraalisti, vaikka asia olisi todellinen, tärkeä ja ehdottoman huomion arvoinen. Surullista ja jossain määrin kirjoitustapa asioista on varmaan ollut vaikuttamassa.

Kerrottakoon tänne salaisuus, että oli vaikein teksti tähän mennessä kirjoittamistani. Ei vain ihan muutamaa ärräpääta ja kirosananaa joutunut poistamaan ja törkeää mollausta hieman neutralisoimaan. Nämä asiat kun kippaavat sen kupin niin helposti nurin. Tiedä sitten, siksikö valtamediakin hiljeni, kun ei löytynyt pätevää kirjoittajaa?

Käyttäjän sahinpe kuva

Neutraalia ja puolueetonta mediaa on vaikeata löytää.
Asioihin pitäisi yrittää suhtautua asiana, varsinkin jos yrittää tietoa löytää. Luulen jotain tuollaista periaatetta tutkijoiden käyttävän työssään, jos he joutuvat turvautumaan median uutistarjontaan työssään.

Esim. nämä talousasiat ovat sen sortin epätiedettä, että joka puolueella ja kansalaisella tuntuu olevan näistä jokin mielipide. Minullakin.

Esim. noiden linkittämieni blogistien asiapitoisia tekstejä tuskin julkaistaan valtamedian puolella, koska ne eivät noudata ja myötäile Orwelilaista ns. Virallisen Totuuden - linjaa.

http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=2&id=1795

Edellisten lisäksi, esim. Ari Ojapellolla on tästä tekstiensä julkisaamisen vaikeuksista kokemusta. Nytkin hänen hyviä huomioita sisältävän uusimman tekstinsä löysin erään pienpuolueen lehdestä.

http://ariojapelto.blogspot.com/

Käyttäjän jonnapurojarvi kuva

Verkkomedia on toisissa asioissa ihan oikeilla linjoilla, mutta jotkut jutut ovat niin foliohattua eikä lähdekritiikkiä lainkaan, että on koko sivusto menettänyt uskottavuutensa. Jos ainoat lähteet ovat samantyyppiset ulkomaalaiset sivustot, joilla heilläkään ei lähteitä ole tai lähteet ovat lähes poikkeuksetta nimettömiä tai osoittautuvat perättömiksi, ei luottoa ole. Osa jutuista sentään vielä on ihan aitoa asiaa, mutta ei sen nojalla pitäisi sitten ihan mitä tahansa höpö-höpö-juttua päästää läpi. Ei siksi niin ihme, että vaikka verkkomedian uutisia useinkin pyörii ties mistä asioista sosiaalisessa mediassa, eivät ne huomiota enää herätä. Äärimmäisen harmillista sivuston ja alkuperäisen ajatuksen kannalta.

Käyttäjän sahinpe kuva

Ei ole myöskään valtamedioissa aina lähdekritiikkiä. Kun esim. haastatellaan jonkun pankin pääekonomistia tai kiinteistövälittäjää "asiantuntijana".

Laitoin tuon verkkomedian jutun nimenomaan sen ko. jutun sisällön takia.
Mutta tokihan se on vapaaehtoista holistisesti torjua kokonaan jokin sivusto, jos mielipiteet ei jossain yksittäisessä jutussa kohtaa.

Muuten, hesarin sponsoroima mediatutkija Johanna Vehkoo sanoi Ylen dokkarissa tuosta verkkomediasta lähes saman mielipiteen.
Muutaman valikoidun jutun perusteella.

Käyttäjän jonnapurojarvi kuva

Ei ole aina lähteet kunnossa valtamediassakaan, enkä minä ole mitään sivustoa kokonaan torjunut. Lähinnä yritin selittää sitä, kuinka tuollaisen vahingollisen maineen saanut sivusto ei kerää lukijoita, vaikka kuinka sosiaalisessa mediassa paljon huudeltaisiin (Facebook esim). Se on surullista se, koska verkkomedialla on myös paljon laadukasta journalismia. Siis laadukkaampaa, kuin mihin vaikka perusiltsari ikinä ylettäisi. Ilmiö harmittaa minua juuri sen vuoksi.

Käyttäjän timohartiiii12 kuva

Ensimmäinen kommentti osuu ja uppoaa. Lukekaa.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja