Elämme jännittäviä aikoja, ystävä hyvä

Vuosi 2011 on siis ohi. Mitäpä mieleemme jäi? Mikä kiinnosti, mitä opimme? Mieleen jäi ilmeisesti kasa mitä erilaisempia tuhoja ja tragedioita, tissit kiinnosti ja mitään ei opittu. Ainakin kun katsoo esimerkiksi hs.fi:n luetuimpia uutisia viime vuodelta. Hauskaa katsottavaahan tuo on ja mielenkiintoisia on ollut ihmisten reaktiot asioihin.

HS.fi:n luetuimmat uutiset olivat siis täynnä kaikkea sitä, mitä voi kauhistellen päivitellä kahvipöydän ääressä. Miten tämä tapahtui, miksi näin kävi, voi kurja ja maailman kamaluus! Tekopyhää jeesustelua, kun todella minkään asian eteen ei mitään järkevää tehdä. Otetaan nyt pari idiotismin riemuvoittoa esiin.

Joukkomurhat kansaa hiljentämään

Kun Breivik päästeli menemään, ennen kuin tieto teon tekijästä oli missään saatavilla, oli forumit ja ihmisten mielet täynnä pahaa terroristia jostain sieltä idästä. Kun kävi ilmi, että kyseessä olikin ihan perustaallaja Norjasta, oli shokki valmis. Mitä nyt pitäisi tehdä, kun meidänkin hyviksi kristityiksi kasvatettujen joukosta nousee tällaisia, meidän hyvinvointiyhteiskunnastamme? Aivan, hyvä idea, kielletään lisää esineitä, aineita ja puheita, koska eihän se nyt muuten olisi mitään tehnyt. Se nyt teki koska sillä oli mahdollisuus ja joku oli sellasesta puhunut.

Tämä kun ei tunnu menevän ihmisten päähän ei sitten millään: Jos joku haluaa oikeasti ihmisiä lahdata, aina löytyy keinoja. Ei tarvitse kuin talsia bensatankille kanisterin kanssa ja sinulla on valmiudet vaikka mihin. Mutta hei, kielletään mieluummin ihmisiä myös puhumasta, koska ilman niitä ei Breivik-raukka olisi tuollaista tehnyt. Sitten tuuditaudutaan muka-turvallisuuden tunteeseen yhä yksilörajoitteisemmassa yhteiskunnassa. 

Kummasti muuten unohdetaan, että tuolla logiikalla raamattukin olisi pitänyt kieltää jo vuosisatoja sitten, kun siihen nojautuen on lahdattu porukkaa aivan silmitön määrä. Mut hei, Jeesus on jees ja se sano, ettei kantsikaan aina tappaa, joten joka raamatulla tekonsa määrittelee, on seonnut. Ei tunnu tuo harvinaisen yksikertainen logiikka päteven enää nykypäivän yhteiskuntaa, eikä nykyään nousevia tekstejä - kirjoittajalle on nostettu vastuu sekopään tulkinnoista ja teoista, ja pahimmillaan sitä pyritään viemään jo teleoperaattoidenkin vastuulle.

Samalla jatkuvaa väkivaltaa löytyy, uusia perhetragedioita on niin paljon, etteivät ne enää järkytäkään. Lähes joka viikko tätä nykyä yksi perheenpää sekoaa ja lahtaa vähintäänkin puolisonsa, jos ei lapsia ole. Niin naiset kuin miehetkin. Mutta ei, ei tämä järkytä niin paljoa - kaikenlisäksi hei, kielletään ne paukkupyssyt niin eihän kukaan enää voi tappaa! Ihan rehellisesti, jos joku minun lähipiiristäni sekoaa, toivon paljon mieluummin kuulaa kalloon kuin 17 veitseniskua josta hitaasti valun kuiviin ja kuolen. Ei se ase sitä murhaa tee. 

Kai kaikki tietävät, että pelkästään sana vihapuhe on aivan tuore sana? Sitä myöten vasta sanan keksimisen jälkeen se on täytynyt määritellä, jonka jälkeen se on mielentuotteena olemassa oleva, todellinen asia. Sitä ennen puhuttiin muunmuassa äärimmäisestä kriitisyydestä, satiirista, ivallisuudesta, kansan kiihottamisesta ja niin edelleen. Niille oli liian selkeät määreet, joten oli keksittävä tarpeeksi hajanainen sana, "vihapuhe", joka voidaan ääritapauksessa venyttää jokaiseen lauseeseen, jossa on minkäänlaista kielteistä tekstiä. Tiettyjen sanojen käyttö katsotaan jo pahimmillaan vihapuheeksi, vaikka asialla ei mitään vihaa haluttaisi 
saada aikaan. Mutta hei, ei tule uutta Breivikiä.

Nyt odotamme, että sananvapauttamme rajoitetaan. Kun se viimein on rajoitettu, luulemme ongelmien olevan poissa. Kun seuraavan kerran joku flippaa, ollaan taas paniikissa. Eikö sittenkään auttanut? Voi ei, mitä seuraavaksi kielletään?

Maakin järisee

Mutta onneksi maailmalla tapahtuu. Muutama vuosi sitten maa järisi Haitissa, josta kohistiin aikanaan myös paljon. Oltiin hyviä ihmisiä ja lahjoitettiin hiluja tuhoalueelle. Kun tragedia vain oli ja pysyi, odotettiin kansan puolelta jo seuraavaa tragediaa. Haitin tilanne on edelleen järkyttävä. Kun muut ihmiset kilpaa esittivät järkyttymistään tapahtuneen sattuessa, itse vain nauroin. En nauranut tapahtuneelle, vaikka se siltä varmasti vaikutti. Minua vain sattuu naurattamaan joka ikinen ammattijärkkyjä, joka ei loppupelissä edes yritä tehdä asialle mitään. Sitten he moraalioksentavat minulle kauhuissaan, kuinka voin nauraa noin vakavalle asialle? 
Helposti. Minun nauru eikä toisen järkytys auta eikä vaikuta mitään. Koska en ole lähtemässä itse tuhoalueelle henkeäni riskeeraamaan, niinkuin ei kukaan ammattijärkkyjäkään lähde, on aivan sama, mikä reaktioni tapahtuneeseen on. Se oli ja meni jo, mitään asialle ei voitu. Harmi juttu, mutta se on elämää. Minun eikä lähes kenenkään järkyttyjän elämä oikeasti edes muuttunut.

Kun vertaa sitten Japanin tsunamin ja Haitin järistyksen jälkipuinteja, oli Japanissa jo muutamassa viikossa useat tuhoalueet sen näköisiä, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Haitissa tilanne oli ja on edelleen aivan toinen, köyhempänä valtiona sillä ei yksinkertaisesti ole resursseja uudelleenrakentaa maata. Mutta ketään ei kiinnosta, koska eihän Haitissa ole esimerkiksi pelottavaa ydinvoimalaa! Itse seuraan verkkaisesti vieläkin Haitin kuulumisia, vaikka valtamedia ei niistä jaksa enää välittää. Jos tilanne jatkuu vuosia vielä eteenpäin, jossain vaiheessa se saatetaan nostaa esiin uudelleen. Kohua ja intoa lahjoittaa hiluja uudelleen kuitenkaan tuskin syntyy, vaikka sitäkin edelleen alueella kaivattaisiin. Missä ovat ne järkyttyneet nyt? Järkyttymässä jostain muusta, uudesta, kamalammasta ja pahemmasta moraalista ylemmyyttä tuntien. Ja minä olin muka paha ihminen kun en heidän tavallaan reagoinut, järkyttynyt ja unohtanut.  

Kyllä meilläkin tapahtuu

Ja samalla kun tyypit kohisee ja järkyttyy maailman kamaluudesta, tehdään perustuslakimuutoksia  ja viedään niitä  läpi kenenkään huomaamatta. Oli sen vaikutukset tällä hetkellä tai myöhemminkään yhtään sen erilaisemmat tavallisen ihmisen elämään, se on sentään perustuslaki. Perustuslailla on korotettu lainvoima, eli sen säätäminen, muuttaminen ja kumoaminen on vaikeampaa kuin tavallisten lakien. Ja tällainen vain livahtaa ihmisten ohi. Sen pitäisi kiinnostaa jokaista ihmistä perustavanlaatuisella tavalla. Siinä on sentään kyse kaikesta siitä, mille koko muu lainsäädäntö on alisteinen. Kun olemme päätyneet kirjaamaan perustuslakiimme olevamme EU:n jäsen, kertoo se tylyä kieltään myös siitä, kuinka noudattelemme EU:n suosittamia lakeja, direktiivejä ja asetuksia, mahdollisesti olemme sitoutumassa ajamaan yhtälaista lainsäädäntöä koko EU:n alueelle, sopivat ne meillä maantapaan tai eivät. Ainakin tällaisia kauhukuvia voi mielessään maalailla, kun aiheesta ei käyty kunnollista julkista keskustelua. Kysymyksiä ei tehty eikä vastauksia saatu. Nyt ihmetellään. Pahempiakin kauhukuvia voidaan vielä tehdä, kun katsotaan, mitä Unkarissa tapahtui, kun ketään ei jaksanut kiinnostaa perustuslakiin tehtävät muutokset.

Ei kuitenkaan ole tarpeeksi trendikästä olla huolissaan maassamme oikeasti tapahtuvasta poliittisesta väkivallasta sekä kansalaisten kasvavasta pahoinvoinnista. Ihmiset ovat vieraantuneet politiikasta ja yhteiskunnasta, kun on niin kiire järkyttyä kaikesta pahemmasta. Eikä ole ihme, että PerusSuomalaiset saivat sellaisen vaalivoiton viime eduskuntavaaleissa kuin saivat. He kyllä puhuvat sitä kansankieltä, jota tyhmempikin ymmärtää ja johon osataan ottaa kantaa - mutta ihan oikeasti kyllä heiltäkin voisi odottaa hieman enemmän ammattitaitoa. Ei nyt vaan ole poliittisesti korrektia heittää läppää maahanmuuttajista, homoista ja ahvenanmaalaisista. Kun kerran vedetään hieman överiksi, kaikesta muustakin ryhdytään olemaan niin tuhottoman herkkähipiäisiä. Todellista kritiikiä ei enää saa antaa ilman, etteikö joku ryhmittymä leimaa sitä vihapuheeksi. Että kiitos vaan niin PerusSuomalaisille möläyttelijöille että ammattiloukkaantujille. Hyvällä yhteistyöllä saatte juuri niin rajoitetun ja kavennetun yhteiskunnan sekä sanavaraston, että Orwellkin voisi tällaiselle näytelmälle taputtaa. Onhan sentään uskomatonta, että niinkin utopistista tilannetta kohti menemme, kuin mitä olemme pitäneet vain fiktiona, viihteenä sekä kauhukuvana. Nyt tuosta kauhukuvasta on tulossa meidän turvamme ja määränpäämme.

Ei ole yksin poliitikkojen vika, että meillä menee asiat kovalla vauhdilla syvälle sinne, missä aurinko ei paista. Kansalaiset ovat tuudittautuneet aivan liiaksi siihen, että vain yhden lapun viemällä muutaman vuoden välein laatikkoon he ovat sekä täyttäneet velvollisuutensa että tehneet kaiken sen, minkä voivat. Tämän jälkeen politiikka ei kiinnostakaan suurinta osaa ennen vaaleja - paitsi ne suuret kohut avioliitoista ja aborteista. Jauhetaan asioista, jotka ovat joka tapauksessa pitkän pohdinnan päätös, eikä asiasta ole edes kannattavaa kuukausitolkulla räyhätä. Toki, tärkeitä asioita, mutta enimmäkseen keskustelua värittää tunteet enemmän kuin järki. Sitten ollaan niin kuohuksissaan asioista, että ei edes kiinnosta kuinka pahasti valtiomme asioista päättävät ajavat meitä tuhoon taloudessa.

Juttelin aivan hetki sitten muutamien yliopistoa käyvien ystävieni kanssa, jotka eivät halunneet edes uskoa perustuslakimuutoksen olleen mahdollista ilman, että he olisivat siitä kuulleet ja ettei siitä olisi noussut kohua. He seuraavat kyllä uutisia, mutta valtamedia on ollut asiasta harvinaisen hiljaa. Jos ei selaa uutisia jatkuvasti ja tarkasti, tuollaiset asiat voivat todella vain livahtaa ohi. Kansanedustajat on mielestäni valittu edustamaan kansaa, joten mielestäni heidän tulisi pitää enemmän meteliä tämäntyyppisistä asioista, joita oikeasti tällä hetkellä käsitellään. Mutta suurin osa antaa sitä mitä kansa pyytää - tunteita kuohuttavaa draamaa. 

Mitä tässä tilanteessa pitäisi oikein tehdä? Mikä voi olla ratkaisu tällaiseen aivan eriskummalliseen tilanteeseen? Kuinka pitkälle näitä asioita täytyy viedä, ennenkuin jokin hajoaa täysin? Monet (itseni mukaanlukien) katselivat niin kutsutun Arabikevään menoa hyvin huolestuneena, sillä en näe meidän (yleisesti länsimaiden) olevan rehellisesti niin kaukana heidän kärjistyneestä tilanteestaan. Se on äärimmäisen surullista, enkä oikeasti haluaisi asioiden menevän niin pitkälle. Tiedä sitten, toimisiko täällä vielä rauhaisa mielenosoitus. Pitääkö se oikeasti pystyttää teltta jonnekin eduskuntatalon liepeille, kun minä luulin vielä joskus voivani oikeasti luottaa itsekin siihen, että kansanedustaja edustaa kansaa. Ei niin, että se "edustaa kansaa" olemalla yhtä mediassa vellova massa, vaan osoittaisi sitä, mitä kansan eteen pitäisi todella tehdä.

Kansaa ei kiinnosta eivätkä kansanedustat aja pääasiassa kuin omia etujaan. Löydän varmaan itseni tulevaisuudessa vankilasta tällaisistakin kirjoittelusta.

Hyvää uutta vuotta, vapaa Suomi!