Hyi, meitä, syrjäytyneitä!
Nyky-yhteiskunnan veronmaksajat ja politiikan edustajat ovat huolissaan syrjäytyvistä nuorista. Puhuessaan syrjäytyneistä he antavat huomattavasti negatiivisemman latauksen koskien syrjäytynyttä henkilöä, kuin aihetta olisi. Syrjäytyneisyyden syitä yritetään löytää yksilöstä: hänen täytyy olla epäsosiaalinen, vammainen, köyhä, sairas, laiska, tyhmä, saamaton, elämässä epäonnistunut, epämotivoitunut yhteiskunnan rahareikä.
Kuinka moni todella edes tietää, mitä syrjäytynyt sana tarkoittaa? Kovin monille olen yrittänyt kertoa, että nuori ei siinä mielessä syrjäydy, kuin annetaan ymmärtää, vaan vetäytyy. Huuto alkaa heti, kuinka se ei voi olla nuoren todellinen tarkoitus, se ei voi olla haluttu asia. Useimmat toki tahtomattaan vetäytyvät esimerkiksi terveydentilastaan johtuen, mutta suurin osa ei vain halua ottaa osaa nyky-yhteiskunnassa pyörivään näytelmään. Syrjäytyminen sanakirjan mukaan tarkoittaa nimenomaan syrjään vetäytymistä, väistämistä.
Syrjäytyminen ei kerro nuoresta sen kummemmin kuin vanhastakaan henkilöstä yhtään mitään. Syrjäytynyt voi olla uskomaton nero jonkun alan suhteen, samalla kun toinen syrjäytynyt kaataa pullon toisensa jälkeen kurkustaan alas. Yhä suurempi syrjäytyneiden määrä kertoo vain ja ainoastaan yhteiskunnan tilasta, yhä sairaammaksi muodostuvasta erilliseksi toimijaksi tehdyn systeemin puutteellisista rakenteista. Jotenkin useimmilta tuntuu unohtuvan, ettei yhteiskuntaa ole olemassa ilman ihmistä - se ei voi olla erillinen oma toimijansa.
On aivan turhaa rahan ja ajanhukkaa yrittää saada syrjäytynyt nuori kiinni nykyisenkaltaiseen yhteiskuntaan. Muutamia epäonnekkaita nuoria onnistutaan systemaattisen järjestelmään rakkenetun väkivallan avulla pelotella takaisin yhteiskunnan rattaistoon, mutta siinä touhussa jäädään silti auttamatta tappiolle. Rakenteellisesta väkivallasta on vain harvoin puhetta, vaikka jokainen työtön tai sairas joutuu sen kokemaan. On papereiden pyörittelyä, itsensä nöyryyttämistä ja alistamista. Yhdenkin pykälän unohtaminen voi tarkoittaa kuukausien taloudellista ahdinkoa. Eikä pykäliä tunnu tuntevan edes virkalijat, jotka näitä papereita pyörittävät - ei ainakaan silloin, kun apua hakemusten tekemiseen pyytää. Kun hakemukset ja paperit on tehty, viikkoja on odoteltu, löydetään kuitenkin helposti niitä piilotettuja pykäliä, joita ei ole nyt kaikin muodoin täytetty.
Kaiken lisäksi syrjäytyneet nuoret eivät ole niin syrjäytyneitä, kuin korkealta katsottuna näyttää. Nämä nuoret verkostoituvat ja puhuvat avoimesti tapahtuvista erimuotoisista vallan väärinkäytöistä. He huomaavat systeemin virheet ja kuluttavat päänsä puhki miettien, miten muutosta saisi aikaan tai minkälainen tuon muutoksen tulisi edes olla. Hyviä ajatuksia ja ehdotuksia kuulee joka suunnalta, mutta todelliset poliittiset päätökset ovat aivan täysin päinvastaisia. Kun nuoret tarvitsisivat motivaatiota opiskeluun, heitä päinvastoin pelotellaan. Enää ei ole helppoa lähteä yrittämään opiskelemaan mielenkiintoista alaa, sillä jos opiskelua ei onnistu syystä tai toisesta suorittamaan loppuun, leikataan tämän epäonnistuneen yksilön toimeentuloa vähästä vielä vähäisemmäksi. On tiedettävä etukäteen, mitä opiskelu ja oppiaine pitää sisällään ja motivoitua vähintään neljäksi vuodeksi eteenpäin.
Työssäkäyvät tietenkin katsovat pahasti niitä, jotka eivät kykene noinkaan lyhyttä aikaa elämässään suunnittelemaan eteenpäin. Työssäkäyvät kuitenkin unohtavat helposti, että eivät hekään muuten kuin pakon edessä jää työpaikkaan, joka ei motivoi, saattaa ahdistaa tai ei vain yksinkertaisesti sovi. Useimmat ovat kuitenkin ottaneet itselleen sellaisen velkavankeuden, ettei ole mahdollista jättää töitä, ellei parempaa ole valmiiksi tarjolla.
Samanlaiseen vankeuteen halutaan nuoret laittaa jo opiskellessaan, onhan se silloin reilumman tuntuista työssäkäyville. Katkeroituneet vanhemmat ihmiset hallitsevat unohtaen autuaasti sen, että heidän alkuperäinen motivaatio rankalle työnteolle on useinkin ollut antaa parempi ja helpompi tulevaisuus omille lapsilleen. Nyt kun tuo helpompi aika olisi käsillä, katkeruus nostaa päätään eikä halutakaan päästää enää ketään helpolla - "Ei meillä tommosia ollu silloin kun minä olin nuori, silloin syötiin puuta ja hiihdettiin kouluun kesät talvet ja ylämäkeä oli molempiin suuntiin".
Olkaa onnellisia siitä, mitä teillä työssäkäyvillä on. Olkaa onnellisia siitä, että ansiostanne yhteiskuntamme on vauras. Olkaa onnettomia siitä, että varallisuus on harvojen käsissä. Olkaa onnettomia siitä, että yhteiskuntarakennelma ei jähmeyttään kykene tarjoamaan kaikille kuuluvaa vapautta. Ennen kaikkea - olkaa onnellisia syrjäytyneistä nuorista, jotka aikanaan ovat teidän paikallanne ja pyrkivät jälleen tekemään yhteiskunnasta paremman omille lapsilleen. Ja olkaa onnettomia, mikäli katkeruus kuristaa heidätkin.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Oman kokemuspohjani mukaan osa nuorista (ja aikuisistakin) vetäytyy vapaaehtoisesti syrjään pois oravanpyöräelämästä, kun taas osalle se on pakotettu vaihtoehto, koska ei esimerkiksi saa oman alan töitä eikä välttämättä muunkaan alan töitä.
Minulla oli hiljattain rekrytointi-ilmoitus mol.fi:ssä. Sain hakemuksia noin 50-60 eri ikäisiltä ja erilaisen osaamistaustan omaavilta, mutta enimmäkseen sellaisilta nuorilta, jotka eivät olleet saaneet työtä omalta alalta. Osalla oli pätkittäistä keikkatyötä ja he olisivat halunneet säännöllisempää työtä.
Eri asia kuitenkin on se, oliko hakijoista joku syrjääntynyt? Epäilen että ei, sillä epäilen, että syrjäytyneet eivät edes hae työtä. Osa toimii niin tietoisesti, osalle se on langennut kohtaloksi, halusi tai ei.
On tietenkin hieman määrittelykysymys, minkälainen ihminen on syrjäytynyt. Todella se syrjään vetäytynyt ei kyllä pidä sisällään sitä, että hakee töihin. Toisaalta kuitenkin tällä hetkellä syrjäytynyt ymmärretään yksinkertaisesti työttömänä - ei ole töissä, ei ole koulussa. Ei ainakaan riittävän pitkään aikaan. Useilla näilläkin "syrjäytyneillä" työnhakijoilla on pakkorako ja se nähdään helpompana vaihtoehtona kuin tuon rakenteellisen väkivallan alla oleminen. Kun on vain huonoja vaihtoehtoja, jokainen valitsee niistä vähiten huonon itselleen.
Missäs se Suomen työvoimapula on? Oulussa on nuorisotyöttömyys paha.
Tuhansia nuoria on Oulussa vailla työpaikkaa.
Tarinahan menee kärjistetysti varsin usein näin; jäädään tukien avulla viettämään halpaan vuokra-asuntoon helppoa elämää. Ja onhan se. Kyllä se mukavaa on ensimmäiset puoli vuotta - vuosi asustella yhteiskunnan piikkiin ja työkkärituet ovat kuitenkin ruhtinaallisia esim. opintotukeen tai vanhempien rahoitukseen verrattuna.
Mutta, kun aika etenee, ns. 'kunnon kaverit' jotka opiskelivat työllistyvät, ostavat asuntoja, perustavat perhettä niin iskee katkeruus, että miksei minullakin.
Varsin usein on silloin jo liian myöhäistä.
Nuorena valinnat kun valitettavan usein menevät sieltä mistä aita on matalin.
Ennen vihapuhe-vastauksia toimitus huomauttaa, että kolmas sana tekstin alussa on 'kärjistetysti'
Itse näen, että tilanne menee kärjistetysti usein näin: ei tiedetä, mihin suuntaan tulisi alati muuttuvassa maailmassa lähteä. Ei ole enää helppoa löytää ammattia, jolla työllisyys on varmaa. On onnekkaita aikoja, jolloin tietyltä alalta lähes kaikki saavat koulutuksen jälkeen töitä - esimerkiksi tietotekniikan ala on viimeisin tämän tyyppinen suorastaan muoti-ilmiö työelämässä. Nykyiset tietotekniikanalan aloittavat opiskelijat ovat jo huomattavasti suuremmassa epävarmuuden asemassa ja useimmat jo oman alan töitä saaneet saavat työtä, joka ei haastavuudeltaan vastaa koulutusta.
Kun ei keksitä suuntaa, otetaan yhteiskunnan tarjoama hyöty vastaan ja jättäydytään vuodeksi pariksi yhteiskunnasta syrjään. Katsellaan ja arvaillaan, mihin suuntaan se elämä tulisi viedä. Täysin syrjään jättäytyneet pääsevät useimmiten parhaiten takaisin systeemiin mukaan, mutta he, jotka ovat erilaisia järjestelmän väkivaltaa kokeneet, jättäytyvät systeemistä yhä kauemmaksi aikaa pois. Pakotettu työharjoittelu, jossa työharjoittelijan päälle syljetään, nakertaa motivaatiota mennä "oikeisiin töihin", jossa tilanteensa näkee samankaltaisena kuin harjoittelussa ollessa. Työharjoittelut antavat hyvin vailinaisen kuvan siitä, mitä työelämä oikeasti on - harjoittelijoilla ne paskimmat duunit teetetään. Toiset toki kokevat sen motivaationa, jotta pääsisi itse olemaan se vakituinen työntekijä, joka pompottelee harjoittelijoita.
Nuorena tehdyt valinnat harmillisen usein johtavat vain korkeastikoulutettuun työttömyyteen, kun ei ole katsottu rauhassa työmarkkinoiden tilannetta. Yhä suurempi osa yhteiskunnan kannalta syrjäytyneet ovatkin koulutuksen saaneita, jotka eivät mielellään ota vastaan koulutustaan vastaamatonta työtä.
On ihan sallittua miettiä asioita vähän pidemmälle kuin aina edes mielipiteissään kärjistää nuoren olevan vain ja ainoastaan laiska. Jos haaveena on pitkäaikainen velka ja oma talo, on typeryyttä tietenkin olla valitsematta tarkkaan suunnitelmiaan. Katkeruutta aiheutuukin niiden piireissä, jotka tähtävät tuohon omaan taloon ja perheeseen, mutta koulutusvalinta oli väärä, eikä töitä olekaan. On siis päinvastoin, tuo vuosi tai parikin työttömyyttä voi olla se avain, jolla noihin haaveisiin päästään - liiassa kiireessä saattaa käydä huonosti.
Noh, valitettavasti se ei ole mielipide vaan ympäristöä havainnoiden tehty kärjistys. On niitä nuoria ollut ennen 2011 vuottakin, itse valmistuin 2002. Ja tuttava-, naamatuttu- ja kaveripiiriin mahtuu monenlaista tapausta vuosien varrella.
Sellaista ei enää ole kuin 'varma työllisyys' tai 'vakaa työpaikka' ja ehkä sekin on uutinen, mutta työelämä on varsin usein hanurista. Suuri osa meistä ei saa unelmaduunia jossa pääsee toteuttamaan itseään ja suunnittelemaan seuraavaa Angry Birdsiä, joutuu tyytymään vain työhän. Joskus jopa paskatyöhön.
En tiedä muista, mutta minä en ole katkera yhdellekkään työttömälle.
Jokaisen ihmisen vain tulisi tajuta mieluusti jo peruskoulussa, että elämä on sarja valintoja ja jokaisella valinnalla on seurauksia. Ei ole replay-vaihtoehtoja, valitettavasti.
Vain sinä itse olet vastuussa omasta elämästäsi.
Tuo on kyllä täysin totta, ettei varmaa työpaikkaa nykypäivänä olekaan. Onkin siksi nurinkurista, että kaikkein varmin toimeentulo tulee elelemällä tuilla, kun ne kerran saadaan kunnolla pyörimään.
Ei tietenkään jokaiselle unelmatyötä voi tarjota. On vain mielestäni äärimmäisen surullista katsoa paljon työtä koulutuksensa eteen tehneitä ihmisiä päätyvän kaupan kassalle töihin. Itse olen joskus yrittänyt päästä siivousfirmaan töihin, mutta niistäkin suurin osa haluaa mieluiten vain osa-aikaisia työläisiä (opiskelijoita), joille ei tarvitse niin paljoa loppupelissä maksaa. Lisäksi alati kasvava vuokratyövoima vie vähiäkin vakituisemman oloisia työpaikkoja pois. Töitä en siis saanut.
Asennemuutosta tarvitaan molemmilta suunnilta. Ei tule ylpistyä jonkun alan paperista, jonka on saanut. Toisaalta työilmapiiri on monissa paikoissa aivan käsittämättömään kilpailukeskeinen, sielläkin, missä ei ole mitään mistä kilpailla.
Itseäni eniten harmittaa kuitenkin vapaaehtoistyön paheksunta. Jos haluaisi ottaa elääkseen vain tuon kaikkein turvallisimman ja tasaisimman yhteiskunnan suoman tuen ja tehdä vapaaehtoistyötä, katsotaan yksilö silti yhteiskunnan osalta taakaksi ja riesaksi. Tekipä tuo yksilö mahdollisesti työtunteinta enemmän kuin perustoimistotyöläinen, ei sitä oteta huomioon, kun ei siitä veroja kenellekään kerry.
No siinä olet oikeassa, että se on täysin koulutuspoliittinen ratkaisu, kun insinööri tai kandi istuu mäkkärin kassalla - mäkkärin kassoja väheksymättä. Koulutuskiintiöt ovat olleet ainakin menneinä vuosina aivan miten sattuu; oppilaitos saa (johanna) tukiaisia siitä kuinka paljon valmistuneita pusketaan pihalle. Tarpeesta ja valitettavan usein laadusta viis.
Mutta on sekin toisaalta ymmärrettävää. Nuorisotyöttömyyden luvut olisivat vielä lohduttomammat jos kaikkia kynnellekykeneviä ei työnnettäisi johonkin oppilaitokseen. Kupla jatkaa kasvuaan, mutta toivotaan että suurten ikäluokkien eläköityminen avaisi edes niitä työpaikkoja.
Onneksi edes ikäluokkien koot jatkavat pienenemistään.
Työpaikkojen kannalta.
Eläkkeiden kannalta sekin saattaa muodostua lieväksi ongelmaksi.
Harmillisen usein monet yritykset ja kunnallisenkin puolen palvelut huomaavat, että eläkkeelle jäävien tilalle ei kannatakaan tuottavuuden vuoksi palkata enää uusia. Virkoja lopetetaan tai niitä ei enää täytetä, työvoimaa siirretään ulkomaille tai korvataan teknologialla, suuremmalla työmäärällä jo työssäoleville ja vain harvoin pakon sanelemana otetaan uusia työntekijöitä. Pelkään pahoin, ettei eläköityminen tule luomaan niin paljoa työpaikkoja, kuin tähän mennessä on kauniissa kuvissa maalailtu. Kaikilla tuottajilla on tarve saada mahdollisimman vähällä mahdollisimman paljon - kun työntekijät lähenevät eläkeikää, innovatiivisuus nostaa päätään ja erilaiset työntekijää halvemmat ratkaisut tulevat ensisijaisesti esille ja käytäntöön.
Kansalaispalkka, perustulo, mikäpä se sitten oliskaan nimeltään, se ratkaisis paljon pulmia.
Eihän kaikki ihmiset voi olla ikinä samanlaisia muutoin kuin että jokainen tarvitsee ravintoa, asumuksen jne..
Nekin ovat aina persoonallisia..
Oikeistopolitikot ei halua tasa-arvoa, se ei mahdollista suurimpia mahdollisia voittoja. He haluavat syrjintää.
Enpä tiedä, kuinka jonkunlainen kansalaispalkka auttaisi. Jos se syrjäyttäisi kokonaisuudessaan esimerkiksi sosiaalitoimen toimeentulotuen, on siinäkin suuria haittakohtia. Toisilla on esimerkiksi niin suuria sairaanhoitokuluja, joita ei kovallakaan palkalla helposti maksettaisi - ja usein tuo terveydentila tarkoittaa juuri sitä, ettei töitäkään ole. Tähän keittoon pitäisi silloin heittää myös ilmainen terveydenhuolto ja ilmaiset lääkkeet, mutta sitten täytyykin miettiä jo tarkemmin, mikä kaikki olisi tarpeellista lääkitystä ja kuinka paljon valtionrahoja sitten syydettäisiin lääkefirmoille.
Sitten taas jos sosiaalitoimi jätetään jonkunlaiseen toimintaan, on sen luukulle hakeutuminen vielä hankalampaa - ensinnäkin jo heidän työmäärä on niin paljon pienempi, ettei toimipisteitä ihan joka paikasta löytyisi. Toisekseen paheksunta ja nöyryytys on varmaan vielä suurempaa, kuin mitä tämänhetkisessä systeemissä - olisihan oma terveydentila selvitettävä hyvin yksityiskohtaisesti, sillä muuten ei kyetä päättämään, kenen terveydentilaa tulee rahallisesti korvata ja kenen tulisi pärjätä omillaan.
Ei ole helppoja ratkaisuja tällaisiin asioihin, ei kannata harhautua kauniista ajatuksista, joissa usein unohtuu tärkeitäkin kohtia huomioda.
Miten sairaat pärjäsivät Suomessa ennen sosiaalivaltion kehittymistä?
Miksi lääkkeet ovat ylipäätänsä niin kalliita? Luulisi ainakin niiden lääkkeiden, joista patentti on rauennut, olevan superhalpoja. Esim. 10kpl ibuprofiinia joku 1.5 euroa. Eikö jotkut 90-luvun sydänlääkkeet olleet jo ihan hyviä ja niitä saa patenttisuojan poistuttua jo halpaan hintaan?
En siis tiedä, kertokaa te.
Miks perustulon takia pitäis lakkauttaa sairaiden, vammaisten, vanhusten ja muiden erityistarvitsijoiden huolto?
Nyt en kyllä pysynyt kärryillä ajatuksenjuoksussasi?
Eihän perustuloa kannata maksaa kaikille sen suuruisena että se kattaa erityishuollon. Mitäs järkeä siinä ois että kaikille terveille ja vahvoille hyväkuntoisille kustannettais valtion kirstusta pyörätuolit, pillerit, kotiavustajat jne.
Perus, se sana tarkoitta sitä itteensä. Jokainen tarvitsee perusjuttuja. Sapuskan, asumuksen, koulutuksen ja muun semmosen, koko infran, johon voidaan lukea kuuluvaksi perustoimeentulo.
En minä mikään uskovainen ole joka kuvitteli settä hokkuspokkushallelujaa ihme se ois kun perustulo säädettäis kaikille ja niin ois valmis maanpäällinen paratiisi ja the end.
Perustulon ideahan on tasata ihmisarvoa, antaa paremmin samansorttisia mahdollisuuksia kaikille riippumatta hänen henkilökohtaisista kyvyistään tienata.. Ei se maailmaa mullistais, se olis yks askel kohti parempaa.
Ei perustulon takia lakkautettais senkoommin yhteiskunnallista lasten päivähoitoa, vanhustenhoitoa, ei laitos tai avohoitoa.
Julkisen sosiaali- ja terveyssektorin asiakaskunta on ja pysyy.
Kaikki yksilöt ei voi olla työllisiä. Alaikäiset lapset, vajaakykyiset ja kuntoiset vanhukset tai jollakinviisiä sairaat, vammaiset tai muuten vajaakuntoiset ja kykyiset.
Eikä täystyöllisyysihanteessakaan ole järkeä sikälis jos kuvitellaan harhaisesti että kaikki on samantasoisia, kykyisiä ja kuntoisia.
Mitään täydellistä tasa-arvoa tokko koskaan saavutetaan mutta kysymys onkin lähinnä siitä miten paljon on tehtävissä tasa-arvoisemman olemisen mahdollistamiseksi.
Vai..
Lakkauttaistko sinä perustulon takia sosiaali- ja terveyshuollon? Jos niin miksi?
@Pekka Lampelto: "Miten sairaat pärjäsivät Suomessa ennen sosiaalivaltion kehittymistä?"
-Menes nyt vaikka kirjastoon tai googleta.. Mitä siinä kyselet joutavia, tietoa on nenäs edessä. Ei täällä kaikkea räätälöidä jokaiselle jatkuvasti, ihmisillä on muutakin tekemistä.
"Miks perustulon takia pitäis lakkauttaa sairaiden, vammaisten, vanhusten ja muiden erityistarvitsijoiden huolto?
Nyt en kyllä pysynyt kärryillä ajatuksenjuoksussasi?"
Lähinnä ihmettelin, että kuuluuko se ajatus siihen perustulon mukana, sillä sen yhtenä tarkoituksenahan lie ollut se, että byrokratia vähenisi, jolloin siihen kuuluu myös sosiaalitoimi. Ja lähinnä halusin herättää sitten ajatuksia siitä, että kuinka sen tulisi toimia, mikäli näin tehtäisiin taikka mikäli se laitos edelleen jätettäisiin - kuinka nöyryyttäväksi se touhu menee silloin, kun se jo nyt on toisille äärimmäisen nöyryyttävä prosessi.
"Eihän perustuloa kannata maksaa kaikille sen suuruisena että se kattaa erityishuollon. Mitäs järkeä siinä ois että kaikille terveille ja vahvoille hyväkuntoisille kustannettais valtion kirstusta pyörätuolit, pillerit, kotiavustajat jne.
Perus, se sana tarkoitta sitä itteensä. Jokainen tarvitsee perusjuttuja. Sapuskan, asumuksen, koulutuksen ja muun semmosen, koko infran, johon voidaan lukea kuuluvaksi perustoimeentulo.
Perustulon ideahan on tasata ihmisarvoa, antaa paremmin samansorttisia mahdollisuuksia kaikille riippumatta hänen henkilökohtaisista kyvyistään tienata.. Ei se maailmaa mullistais, se olis yks askel kohti parempaa."
Niin, eipä ole järkevää tietenkään maksaa kaikille sellaista summaa, että sillä kaikki sairaatkin saisivat asiansa korjattua, terveille jäisi aikamoinen summa käteen. "Perus" tarkoittaa omassa mielessäni myös sitä, että jos yksilö on sairas, on hänelle ihan "perus"kulu myös terveydenhuoltokustannukset. Voitko kertoa, miten sinä ratkaiset ongelman, jättämällä siis sosiaalitoimen edelleen toimeen, mutta minkälaisen hakubyrokratian heidän lisätukeensa? Silloinpa ei enää terveet hyvinvoivat joudu sinne luukulle menemään, vaan sairaat ja huonokuntoiset yhä uudelleen ja uudelleen nöyryyttämään itseään, kertomaan sairashistoriansa todistuksineen.. Tervettä ei ole oikein syrjiä, mutta sairaita ja huonokuntoisia kyllä? Minäkään en oikein seuraa sinun ajatuksenjuoksuasi.
"Ei perustulon takia lakkautettais senkoommin yhteiskunnallista lasten päivähoitoa, vanhustenhoitoa, ei laitos tai avohoitoa."
No ei tietenkään. Luitko minun tekstiäni ollenkaan? Mainitsinko näistä mitään? Ihmettelin ensisijaisesti sosiaalitoimen kohtaloa.
"Vai..
Lakkauttaistko sinä perustulon takia sosiaali- ja terveyshuollon? Jos niin miksi?"
En todellakaan lakkauttuaisi sosiaali- ja terveyshuoltoa. Terveyshuollosta en edes puhunut mitään. Oletko ollut sosiaalitoimiston toimeentulotuella koskaan? Jo nyt sinne saa kiikuttaa ties minkälaisia papereita, jotta voi näyttää, kuinka rahan tarvetta on. Jos se "perus" raha tulee jo, niin ainoastaan sairaat joutuvat sosiaalitoimen luukulle lisää rahaa rienaamaan. Niinpä he joutuvat varmasti aikamoisen selonteon tekemään sairaudestaan, eikä tuollainen välttämättä kaikille ole ihan pikkujuttu.
Olen Jonna ollut toimeentulotukiasiakas.
Olen autisminkirjoinen aspergertapaus. Olen ollut yksinhuoltaja ja oon melko paljon joutunut käyttämään niin terveys kuin sosiaalipalveluitakin. Tiedän kyllä mitä se on.
Mutta.. minä kun oon niitä hfa, high funktion autist-tyyppejä ja lisäksi extrovertti, ehkä ina röyhkeäkin hoitaessani asioitani, niin en ole kokenut sitä nöyrryyttäväksi että olen sosiaalinen laumaeläin ja osa yhteiskuntaa.
Miks mun pitäis hävetä jos oon sairas tai kun oon vammainen tai poikkeava?
Olen itse tehnyt puolestani paljon töitä, ahertanut välillä todella paljon melkein ilmaiseksi ja välillä vapaaehtoistyössä ilmaiseksikin.
Taitaa olla asennevamma sillä ken kuvittelee että on häpeä olla riippuvainen yhteisöstä missä elää.
Kuten sanoin, en usko paratiisiin.
Jotkut sairastuu, yleensä kaikki joskus, jotkut vammautuu tai syntyy vammaisina, ei sille mitään voi. He haloo!
Ihan hyvä kun sitten jostakin voi saada apua.
Minä olen erittäin kiitollinen siitä että oon saanut apua.
Siitä on ollut paljon hyötyä itselleni, lapselleni ja tietenkin koko yhteisölle. Lapsestani ei ole varttunut yhteisöään inhoavaa, katkeraa ihmistä joka haluis kostaa. Hän ahkeroi työssään, maksaa veronsa jne.. Toki hänelläkin on jo liki 35v:na ollut monemoisia kausia, on työttömäksikin joutunut kun firma myytiin alta mutta se on nykyään aika tyypillistä.
Perustulo, joka kattais työmarkkinatuet, kansaneläkkeet, perussairaspäivärahat, tokihan sellainen pyrokratiaa vähentäis kun kaikki sellaiset voitais maksaa samasta byroosta eikä tarttis niitten kanssa paperisotailla. Rahat säästyis siihen perustuloon.
Sitä on laskettu ja mietitty paljon ja verotuksesta sitten riippuu paljonko vauraammille jäisi perustulosta. Periaatteessahan se on idealtaan olla sellainen perustuki, jonka saa silloin kun joutuu työttömäksi, opiskelee, aloittelee omaa yritystä, sairastuu, jää peruseläkkeelle jne. Ideanahan ei ole se että sillä kukaan vaurastuisi enemmän kuin muut.
Nykyiset perustuethan on jääneet jälkeen elinkustannusindeksistä ja ne on niin pieneiä että ne pakottaa ihmisen joko rikolliseksi tai sitten epätoivoon, syrjäytymään, päihdeongelmoitumaan, itsemurhiin..
Ei niillä saa sellaista elintasoa mitä valtaväestö edellyttää puleerattuna ja pyntättynä. Niillä ei saa edes sitä elintasoa, minkä saa minimipalkkalainen. Niillä saa niukinnaukin ruokaa ja sit kierrätyksestä jotain tarpeellista jos löytyy..
Sinä et koe olevasi nöyryytetty saatika alistettu, koska olet rohkea yksilö. Toisille oman terveyden toitottaminen suuntaan ja toiseen koetaan henkisenä nöyryyttämisenä ja alistamisena. Ei jokainen halua kertoa ventovieraille virkailijoille, että vaikkapa päässä vippaa niin pahasti, ettei ole töihin kykeneväinen. Toiset haluavat pitää näitä asioita yksityistietonaan ja siihen heillä tulisi olla oikeus. Pitäisi riittää paljon ympäripyöreämpi selitys terveydentilasta.
Ei kenenkään tietenkään tulisi tuntea häpeää sairaudestaan. Toistaiseksi kuitenkin syyllistävä yhteiskunta laittaa kenet tahansa työkyvyttömän häpeämään itseään - tai sitä se ainakin yrittää. Pyrimmehän me luomaan työpaikkoja vammaisillekin, toistaiseki heidän omasta halustaan. Pian siitäkin, kuten kaikesta muustakin, tehdään puolipakollista, ja raippa heiluu, mikäli et siihen kykene.
Et edelleenkään ole oikeastaan vastannut mihinkään, mitä olen kaivannut sinulta kuulevan. Onko tämänhetkinen sosiaalitoimi se, mikä pitäisi edelleen pitää yllä huolimatta kansalaispalkasta? Jos niin, tulisiko sen pysyä samankaltaisena, yhtä kattavana, yhtä pikkuisiin yksityiskohtiin elämästäsi tarkertuvana? Uskotko, että se voi olla yhtä kattava ja laaja systeemi (esimerkiksi pienimmiltäkin paikkakunnilta löytyvä), mikäli tuen hakijoita ovat käytännössä vain sairaat? Eikö olisi silloin aika mielestäsi siirtyä toisenlaiseen tukimuotoon, joka voidaan hoitaa paljon yksinkertaisemmin, vähemmän ihmisen yksityisyyttä loukkaavaksi? Jonkinlainen systeemi, joka ei laita sairaita (mahdollisesti kotoaan poistumiskyvyttömiä) raahautumaan pitkin maita ja mantuja papereita täyttelemään? Esimerkiksi kun sairaus todetaan, riittäisi lääkärin lähettämä lausunto jollekin instituutiolle, jossa ilmenee avun tarve, siitä tarvittava rahasumma, hoidon kattavuus ja jatkuvuus, sen tarkoitus (parempaan työ- tai opiskelukykyyn) jne.
Vai pitäisi minun tässä nyt keksiä millaisena sosiaalihuollon haluan perustulon lisäksi.
Nykyäänkin on jo olemassa systeemi, jossa terveyskeskus ja sosiaalitoimi tekevät yhteistyötä ja KELA:kin on siinä mukana.
Pääsin itse työkyvyttömyyseläkkeelle kun psykiatrini totesi minut lopulta työkyvyttömäksi ja sitten asiat lähti rullaamaan niin ettei minun tarvinnut oikeestaan muuta kuin aukoa kirjeitä joita ropisi eri instansseista, sieltäkin mistä lähti rullaamaan työeläkettä.
Työttömänä oleminen ei ole sairaus.
Tietenkin työttömän oletetaan olevan terve, jolla on aikaa hoitaa itse omat asiansa.
Osa-aikatyössä ollessa tai vaikka osuuskunnassa työskennellessä, jota olen myös tehnyt se on rankkaa kun ansiot ei ole suhteessa paljoon työmäärään ja ansioon suhteutettua työttömyyskorvausta pitää kuukausittain aina anoa uudelleen riippuen kunkin kk:n tienesteistä..
Mutta hyvä sekin että tuollainekin mahdollisuus on jos ei ahertamisesta huolimatta saa riittävästi tuloja.
Sitten kun ihminen sairastuu, se riippuu taudista tai vammasta kuka hoitaa hänen asiansa. Minulla on täti jolla on edunvalvoja. Ei hän itse ole osannut sellaista itselleen hankkia, sen tekivät sukulaiset.
Siihen minä en osaa vastata kuka huolehtii erakoista?
Jos ei ole ketään ja ihminen viruu itsekseen eikä kukaan auta.
Jos yhteiskunta alkaa tuputtaa apua ja kontrolloida ihmisiä, siitähän se vasta haloo nousee ja HiRvEe HUUTO! Kun ei saa olla rauhassa plaa plaa plaa..
Jos on nuori, terve ja työtön pitää vaan aktiivisesti etsiä työtä tai sitten jos ei löydy kykyjä vastaavia töitä niin opiskelemaan ammattia.
En sure kyllä sellaisten puolesta joita ei huvita tehdä mitään leipänsä eteen. Noloilkoot ja hävetkööt vaikka silmät päästään sosiaalihuollon luukulla jos se siitä on kiinni että semmosen kokee noloksi.
Itse olen kerran tehnyt valituksen sosiaalityöntekijästä joka käyttäytyi epäasiallisesti. Se tuotti tulosta. Ensin virkailija sai huomautuksen ja sitten minuun otettiin yhteyttä ja kysyttiin tahdonko että asia viedään oikeudellisesti eteenpäin. Sanoin että etiäppäin vaan niin loppuu solvaaminen. Se virkailija ei solvannut sen koommin.
Minä kun olen autisminkirjoinen ja ahkera ompelija ja muutenkin siisti yms. niin jotkut "diagonissat" (kaikki ihmisethän eivät ole älykkäitä jotka päätyvät virastoihin töihin) katsovat hyvin pukeutunutta sosiaalihuollon asiakasta kuin ufoa..
No, ei minuun silmänreikiä tule.
Pääasia kun pitävät mölyt mahassaan.
No.. minä olen aikoinaan ollut luottamushenkilönä, aktiivipolitikko ja vaikka mitä. Kävin innokkaana nuorisoliittolaisena yhteiskunnallista kansanopistoakin..
Voi teitä nykyajan pullahiirosia.. voi voi voi..
Että nolous on suurin este ottaa vastaan lakisääteisiä sosiaalipalveluita jos ei ole tuloja..
No..
On mulla äiti joka aina hoki: "Mitä ne ihmisetkin ajattelee"..
Ehkä kannattaa opiskella vaikka neuropsykologiaa, sitten oppii ymmärtämään ujoutensa ja paljon muuta.
Tai opiskella vaikka hampaat irvessä joku ammatti että pääsee töihin niin ei sitten niin nolota. Muuta en nyt keksi..
Minä en itteeni häpee.
"Työttömänä oleminen ei ole sairaus."
Ei ole ei. Erään tutkimuksen mukaan kuitenkin huomattava osa työttömistä ovat itseasiassa työkyvyttömiä, mutta eivät ymmärrä hakea itselleen työttömyyseläkettä - ensin tulisi olla töissä, että sen ymmärtää, ja olisi ylipäätään byrokraattisista syistä helpompi viedä eteenpäin.
Itse olen tällä hetkellä sairaspäivärahalla elelevä, sillä en ole työkykyinen. Pitkään olen ollut puhtaasti työkkäreillä elellyt, kun varsinaisesti tulotasooni ei ole vaikuttanut tuon tuen nimitys. Työvoimatoimistossa asia kuitenkin tuli esille, jolloinka minut "painostettiin" hakemaan oikeaa tukea. Sinänsä sama, mutta rasittavaahan tuo papereiden pyörittelykin on. Useimpienkin työttömien tulisi uskaltaa kertoa työvoimatoimistossa todellinen terveydentilansa, jotta puhdistuisi työttömyyslukematkin oikeisiin lukemiin - ennenkaikkea nähtäisiin, kuinka sairastunut kansa meillä onkaan.
"Voi teitä nykyajan pullahiirosia.. voi voi voi..
Että nolous on suurin este ottaa vastaan lakisääteisiä sosiaalipalveluita jos ei ole tuloja.."
Onpas kypsää. En ole minä pullahiiroinen, vaikka näin voit asiat nähdä. Nolous, häpeä, joka tulee ensisijaisesti läheisiltä, on useimmillekin este. Oma isäni häpesi pitkään minua, kun kuuli minun ottavan apua vastaan sosiaalitoimistosta. Samaten oli hän vihainen, kun kuuli eronneeni kirkosta. Kuten moni ei sukulaistensa painostuksesta eroa kirkosta ja hylkää kirkkohäitä, vaikka oma pää niin sanoisi, samasta syystä ei kehdata hakea tukea tai ainakaan - herran jestas - siitä kenellekään kerrottaisi.
Pullahiiroinen.. kun kerroin sinulle mitenkä asiat useille näyttäytyy, miksi leimaat minut samanlaiseksi? Etkö osaa todellakaan asettua toisten asemaan? Minä olen yrittänyt olla tässä keskustelussa rakentava, saada jonkinlaista ymmärrystä sinulle asioiden ja tilojen laajuudesta. Ennenkaikkea siitä, että kaikki eivät toimi ja kykene kaikkeen siihen, mihin sinä. Omasta ikäluokastasi löytyy varmasti huomattavasti enemmän heitä, jotka ei ylpeyttään sossun luukulle menisi. Nykypäivän nuoret ottavat enemmän kuin mielellään tukia vastaan - silloinkin kun eivät edes sitä tarvitsisi. Olin enemmän huolissani nimenomaan sinun ikäluokkasi tilannetta.
"Ehkä kannattaa opiskella vaikka neuropsykologiaa, sitten oppii ymmärtämään ujoutensa ja paljon muuta.
Tai opiskella vaikka hampaat irvessä joku ammatti että pääsee töihin niin ei sitten niin nolota. Muuta en nyt keksi.."
Olen opiskellut neuropsykologiaa. Olen opiskellut kvanttifysiikkaa. Olen opiskellut filosofiaa. Olen opiskellut uskontoja. Olen opiskellut peruspsykologiaa. Toisia olen opiskellut kouluissa, suurimmaksi osaksi kuitenkin vapaa-aika kuluu muunmuassa noiden parissa - ja tietoa kerään itselleni jatkuvasti lisää. Sinun ei tarvitse minulle mitään keksiä, minulla aika kuluu sairas"lomalla" oikein hyvin näin, samalla katsellen, minne suuntaan sitä pitäisi lähteä vai onko kaikille paras vaihtoehto jäädä vielä hetkeksi ihmettelemään. Suunnitelmia minulla on kyllä tulevaisuuden varalle, sellaisia, ettei kenenkään tarvitse huolehtia siitä, että arvokkaat verorahat valuvat minuun.
Miksi hyökkäät, kun minä pyrin löytämään ymmärrystä? Miksi haukut, kun minä kyseenalaistan? Miksi et vastaa kysymyksiin, vaan huudat päälleni?
"Miksi hyökkäät, kun minä pyrin löytämään ymmärrystä? Miksi haukut, kun minä kyseenalaistan? Miksi et vastaa kysymyksiin, vaan huudat päälleni?"
-Huudat? Haukut? Hyökkäät? ..Kun sanoin pullahiironen. Olipas se nyt kauheeta. En ole kirjoittanut capslogit pohjassa tms.
Olen jo maininnut olevani aivovaurioinen, joten yritä nyt suodattaa tekstiä sen kautta äläkä lue caplslogit pohjassa?
Jos sitä neurologiaa olet opiskellut niin jotain sun pitäis tietää autisminkirjoisista. Me ollaan mitä ollaan.
Silti olen myös kiinnostunut syrjäytymisestä ja sen estämisestä.
Minä vaan en oikein nykyisessä yhteiskunnallisessa tilanteessa näe siihen mahdollisuuksia nopeina ratkaisuina.
Kansalaispalkka olisi yksi mutta ei se että Paavo Arhinmäki ja Merja Kyllönen päätyivät hallitukseen ole edesauttanut tasa-arvoistumista juurikaan.
Luvassa on ehkä! 100€ korotus alimpiin työmarkkinatukiin ja ehkä korotus sisältyy myös toimeentuolotukiin???
Minä kannatan paljon suurempia tulonsiirtoja sen perustulon muodossa.
Ei tarttis työttömänä miettiä onko sairauden takia työkyvytön, että mille luukulle nyt pitää mennä..
Joskin.. Tampereella on elinkeinotoimisto ja KELA suht lähekkäin. Ja KELA:n näyttöpäätteillä näkyy elinkeinotoimiston merkinnät, työötömyyspäivät ja sairaslomapäivät. Asiakkaan pitää vain toimittaa sairaslomatodistuksensa KELA:an. Tampereella se sujuun niin että sen voi palauttaa vaikka aulassa olevaan postilaatikkoon tai lähettää postissa.
Täällä on hyvinvointipalveluita rukattu myös niin ettei tarvitse enää sossussa rampata kerjuulla kun tositteet voi (pitää) lähettää postitse sitten kun on käynyt sen ekan kerran selvittämässä toimeentulotukitarpeensa.
En minä ole sinulle huutanut enkä hyökännyt.
Se oli vaan semmonen arkirahvaanomainen, kenties mun ikäluokan äideille tyypillinen tuumaus? Itse olen lähtenyt kotoa jo 16v. muuttanut toiselle paikkaunnalle, aloittanut elämäni ihan tyhjästä eikä ollut mitään sosiaalitoimistoja..
Minä olen iloinen kun niitä on. Olen iloinen kun saan nykyään apua yhteiskunnalta.
Kai minä olen lukenut ja kuullut ihan liian monen autetun kiittämättömyyttä ja nähnyt semmosta että mikään ei riitä eikä mikään kelpaa vaikka miten yrittäis jeesata.
Pahimmoillaan siihen olen törmännyt vertaistoiminnassa autisminkirjoisten kanssa ja nimenomaan netissä. Aspalsta.fi on aika rankka paikka.
Joillekin muutaman paperin toimittaminen virastoon, jopa puhelimella soittaminen voi olla ylivoimainen tehtävä.
No.. autisminkirjoisten kuin adhd-oireisten, lie monen muunkinsorttisten ongelmoivien kohdalla puhuttu avustajista, "koutseista", joiden apuun vois turvautua mutta nykyisen oikeistopolitikoinnen tai nykyisenlaisen sosiaalidemokratian vakityöviroissaan tai valtion viroissa olevien tavisten taholta, heidän joilla ei itsellään ole terveysongelmia, koko sen valtaväestön taholta, jotka äänestää eduskuntaan kaltaisiaan, ei ole näköpiirissä muutosta..
Aikoinaan SKDL, SDP ja jopa SMP olivat "pienen ihmisen", koko kansan asialla. Nykyään on vaan Vasemmistoliitto eikä sekään kovin vakavissaan. Persuja ei kiinnosta. Viis veisaavat progressiivisesta verotuksesta. Heillä on niin periaateohjelma kuin jäsenistö sekaisin kuin sumperin pyykit.
Valtiovalta ja kunnat on jossakin vaiheessa sysänneet vanhuksia, vammaisia ja sairaita III-sektorin vastuulle ja sitten on osa-aikaisia RAY-projekteja, joiden rahoitus lopuu ennekuin toimintaa on saatu kunnolla toimimaan.
Ja kuten tiedetään, yksityiset lääkäriasemat tai sairaalat voi siirtää voitoistaan osinkoja muualle kun ovat ensin imuroineet KELA-korvauksia.
Loppujenlopuksi kyse on monimutkaisesta politiikasta, tai siitä että siitä on tehty tahallaan niin monimutkaista ettei vähäosaisten oikeuksia ole helppoa ajaa..
Kokoomuksen vero-ale!
Mistä rahat?
Minä en ole jumala, en voi taikoa vettä viiniksi vaikka tahtoisin. Pitäis ensin siirtyä toisentyyppiseen yhteiskuntasysteemiin, rajoittaa monikansallisten yritysten ja omaistamisen valtaa.. Voi, niin valtavasti pitäisi tehdä ennekuin asioihin vois vaikuttaa ruohonjuuritasolla. Ei ole mitään hokkuspokkusta.
Valtion kanssan pohja paistaa kun ei alv:n kautta köyhimmiltä kerry riittävästi ja varakkaat saa verohelpotuksia monella tavalla.
Tähän kyllä:
"Nolous, häpeä, joka tulee ensisijaisesti läheisiltä, on useimmillekin este. Oma isäni häpesi pitkään minua, kun kuuli minun ottavan apua vastaan sosiaalitoimistosta. Samaten oli hän vihainen, kun kuuli eronneeni kirkosta. Kuten moni ei sukulaistensa painostuksesta eroa kirkosta ja hylkää kirkkohäitä, vaikka oma pää niin sanoisi, samasta syystä ei kehdata hakea tukea tai ainakaan - herran jestas - siitä kenellekään kerrottaisi."
-Sisältyy valtava määrä informaatiota.
Ihmset häpeävät yhteisöllisyyttä, jopa sellaiset ketkä kuuluu seurakuntaan.
Pitäis muka pärjätä omillaan.. Mutta miks he sitten seurakuntaan kuuluvat? Mikä on heidän jumalansa? Raha? Vai kunnia? Kuinka moni isä on valmis kunniamurhaamaan lapsensa tai tekemään hänestä uhrin siks että on häpeällistä ottaa vastaan apua seurakunnalta tai yhteiskunnalta? Mieluimmin nälkäkuolema, mieluimmin ilman asuntoa, bussilippuja, mieluimmin syrjäytyminen, turhautuminen, masentuminen, kyynistyminen ja siirtyminen pois kunniallisten ihmisten elämää häiritsemästä vaikka olisi oma lapsi???
Millaisia petoeläimiä ovat tuiki tavalliset keskinkertaiset ihmiset?
Minun pikku perheessäni kun lapseni sai ensimmäisen ammattinsa opiskeltua, vaikka saikin ihan hyvän todistuksen, ei ollut tarjolla sen alan töitä eikä muutakaan mitä just hän ois voinut hakea suitsait. No, hän tietenkin ilmoittautui työttömäksi työnhakijaksi ja samalla hänelle selvisi että hän on oikeutettu sosiaalitukseen kun minä olin rutiköyhä. Se olikin hieno juttu sillä täytettyään 16v. loppui lapsilisät ja elatusmaksuennakot, ne yhteiskunnan pienet, nekin ehti loppua hänen koulunkäyntiaikanaan ja minä poljin singeriä niska limassa että oisin saanut pötyä pöytään ja hänelle kaiken tarvittavan.
Se oli kiva päivä kun hän sais sosiaalihuollosta rahaa!
Iloisesti hän tarjosi minulle Donatellossa pizzat ja höystöt ja muistan ikäni sen hauskan eväsretken kun siitä vielä vitsailimme miten lapsi koulusta sosiaalihuollon asiakkaaksi valmistui! :D
Ei tommosta varmaan semmoset pipo liian kireellä elävät tärkeilijät tajua, saati hyväksy. Vaikka kuolemaan ennemminkin, pois silmistä ettei tartte hävetä.
Nooh.. Siinä vierähti jokunen viikko kun jälkeläinen siinä kotosalla lorvi. Ekan viikon oli kuin lomalla, toisen jo hiukan kärvisteli ja sitten huomasin jo ärtyneisyyttä mutta viisaasti olin vaiti.
Ei aikaakaan kun hän pompotteli työkkäriin kyselemään oisko mitään hommia tai jotain. Löytyi sellainen sateenkaari-kurssi. Tutustumista erilaisiin työpaikkoihin ja työnhaun kartoittamista..
Ei ehtinyt sitä kovin pitkälle käydä kun hänelle soitettiin kotiin ja pyydettiin töihin.. :)
En ole painostanut, enkä todellakaan hävennyt tai ajatellut jotain fucing kunniaa? Wtf? Hänhän on minulle kaikkein arvokkain ja rakkainta päällä maan. Kunnioitin hänen mielipiteitään jo pikkulapsena..
En voisi ikinä uhrata häntä joillekin paskantärkeille pikkusieluille jotka ei muuta ajattele kuin omaa napaansa.
Kunnia? Siitä voi takuulla lukea sivutolkulla niin koraanista kuin raamatustakin. Pyh.
En halua leimata neurologisesti sairasta kuitenkaan ymmärtämättömäksi ja huonosti käyttäytyväksi ihmiseksi, minkälaisen kuvan kuitenkin annat. Tunnen useitakin erityyppisiä neurologisesti valtaväestöstä poikkeavia henkilöitä, joilla kuitenkin asiallisuus pysyy mukana. Mikäli ei pysy, on heistä useimmilla ymmärrys väistää sivummalle. Pullahiiroiseksi nimittely ei ole kypsää keskustelua.
Minäkin lähdin kotoa nykypäivän valossa kohtalaisen nuorena, tyhjän päälle. Olen ollut kodittomana kun kotiinkaan ei enää hyväksytty ja ilman rahallista tukea mistään, huolimatta nykypäivän yhteiskunnasta, jonka pitäisi taata, että näin ei käy. Vaan voipa niinkin käydä, vieläpä ilman omaa syytään. Olen ollut erinäisiä kertoja työttömänä, ja olen käynyt työvoimapoliittisella kurssilla, ollut 15 kuukautta työharjottelussa, vuoden verran kävin ammattikorkeakouluakin. En ole koskaan ollut näin pitkään toimettomana, vaikka tästäkin ajasta suurin osa on todellakin sairauden vuoksi tapahtuvaa toimettomuutta. Haluaisin minäkin jotain tehdä, mutta kun ei terveys anna periksi, niin ei anna.
En näe enää punaista lankaa tässä keskustelussa. Onko jotain, mitä erityisesti vielä haluat tarkentaa asioista, toimintatavoistani tai muuta? Tämä on lähtenyt reilusti sivuraiteille eikä ole enää edes asiallista. Minulla ei ole tarvetta lähteä lasten loanheittoon mukaan. Vaikutat leimaavan minut paljon pahemmaksi ja toimettomammaksi ihmiseksi, kuin olenkaan. En tiedä tarkalleen, mistä moisen kuvan olet saanut, mutta ikävä kyllä se on virheellinen.
Olen kuitenkin iloinen, että sinulla on äärimmäisen järkevä suhtautuminen lapsiisi ja heillä on aito motivaatio itsestä tehdä asioille jotain. Tiedän, että itselläni motivaatio on ollut hieman hukassa, mutta siitä huolimatta olen paljon ja jatkuvasti yrittänyt erilaisia asioita. Tälläkin hetkellä tosiaan opiskelen omatoimisesti, kun en opiskelupaikkaa viime kevään yhteishaussa saanut - tänä vuonna rima oli liian korkealla, edellisvuonna olisin pisteilläni sisään päässytkin. Ensi vuonna uudestaan? Ehkä. Puolittain pakollinen välivuosi tähän tuppaantui, joten käytän sen ajan äärimmäisen tarkasti hyödyksi tulevaisuuttani ajatellen. Opiskelen, opiskelen, opiskelen. Sairasloman vuoksi ei töitäkään "tarvitse" tehdä, mutta siitä huolimatta etsin itselleni vapaaehtoistyötä. Vaikutanko vieläkin pullahiiroiselta?
"On aivan turhaa rahan ja ajanhukkaa yrittää saada syrjäytynyt nuori kiinni nykyisenkaltaiseen yhteiskuntaan."
Valitettavaa, koska vuoden-parin päästä nykyisenkaltainen yhteiskunta tuntui niin paljon paremmalta. (lisätään nyt vielä että en ole mitenkään katkera työttömiä kohtaan)
"Yhdenkin pykälän unohtaminen voi tarkoittaa kuukausien taloudellista ahdinkoa"
Tämän voisivat päättäjät korjata. Paino sanalla voisivat..
Kela ja muut valtion laitokset tarvisivat kunnon remontin.
Nykyajan hysteerisessä Suomessa, missä jokainen ihminen on mahdollista diagnosoida negatiivisten kokemuksien takia jo peruskoulussa masentuneeksi tai mielisairaaksi, ei ole kovinkaan vaikea syrjäytyä.
Henkilön on myös paljon helpompi olla kestämättä elämän epämukavia vaiheita, jos se voidaan nimetä joksikin deppression muodoksi, jolle ihminen ei omasta mielestä vain voi mitään.
Mielialalääkkeiden käyttö on moninkertaistunut viidessätoista vuodessa, vaikka elämme taloudellisesti parasta aikaa 80-luvun jälkeen.
Ketä hyödyttää pitää terveitä ihmisiä hauraina ja kipeinä?
Joskus arvioin, että 80-luku oli suomalaisen hyvinvoinnin lakipiste. Silloin oli esimerkiksi kouluissa omat keittiöt, terveydenhoitajat, kuraattorit; lääkäriin pääsi siltä istumalta ja niin edespäin. Hyvinvointi jakautui tasaisesti ja yhteiskunnalla oli palvelut kohdallaan. Työpaikoilla oli rento tahti kun ei ollut kännyköitä ja sähköposteja pitämässä renkiä jatkuvasti tavoitettavissa.
Toki nyt taulutelkkarit ovat halpoja ja Kiinasta saa, mutta jos objektiivisesti katsotaan ilman BKT- tai eurolaseja niin onko oikeasti hyvinvointivaltio samoissa kuosissa kuin 30 vuotta sitten ?
Tämä olisi tietysti pidemmänkin blokkauksen aihe ja hyvin vaikea ymmärtää niille, jotka sokeasti tuijottelevat tulo- ja BKT-käyriä ja todistelevat Suomella menevän paremmin kuin koskaan.
Yhteiskunnallisen hyvinvoinnin mittarit
Olen samaa mieltä. 60-, 70- ja 80-luvulla yhteiskunnalla oli mielestäni enemmän varaa panostaa kansalaisten hyvinvointiin. Rakennettiin infraa. Katselkaa kaupungilla, että milloin ne isot kerrostalolähiöt, infra ja julkinenliikenne on suureltaosin rakennettu.
Nyt 2000-luvulla ns. taloudellinen kasvu on tullut lähinnä omaisuusarvojen kasvattamisesta. Velkarahaa on syydetty asuntokuplaan.
Suomi on rikkaampi kuin koskaan.... ja pah. Suomi on pahimmassa omaisuusarvokuplassa kuin koskaan.
Yhteiskunta on jäänyt jonnekkin 70-luvulle, vaikka onhan meillä nyt internetit ja muut härpäkkeet.
Turussakin oli raitiovaunut 1972 asti.
"Olen samaa mieltä. 60-, 70- ja 80-luvulla yhteiskunnalla oli mielestäni enemmän varaa panostaa kansalaisten hyvinvointiin. Rakennettiin infraa. Katselkaa kaupungilla, että milloin ne isot kerrostalolähiöt, infra ja julkinenliikenne on suureltaosin rakennettu.
Nyt 2000-luvulla ns. taloudellinen kasvu on tullut lähinnä omaisuusarvojen kasvattamisesta."
60- ja 70-luvulla nykyistä huomattavasti pienempi julkinen sektori ja vähäisempi sääntely loi hyvinvointia vaikkei vasemmisto asiaa ymmärräkään...
"Julkiset menot kasvoivat 60 % 1990 - 2009 (eli 50 % henkeä kohden), yli kolminkertaiseksi ajalla 1975 - 2009, reaalisestikin, vaikka vasemmisto päinvastoin väittää menoja leikatuiksi. Vasemmisto haikailee 1960/70-lukujen "hyvinvointivaltiota" eli pientä julkista sektoria siksi, että vähempi sääntely johti vähempään työttömyyteen ja syrjäytymiseen, vaikkei asiaa ymmärräkään. Silloin julkiset menot olivat alle kolmannes nykyisestä"
http://www.vapaasana.net/artikkelit/2010/09/julkinen-sektori-kasvoi-yli-...
Itsehän en vasemmistoon kuulu ja haikailen sen perään, että verovaroja käytetään kansalaisten hyödyksi eikä polteta hukkalämpönä taivaan tuuliin.
Julkisella sektorilla työskenteli lokakuussa 2011 suoranaisesti 27,3% työvoimasta. Jos siihen lisätään suoraan julkisesta sektorista riippuvaiset työnantajat eli nyt esimerkiksi yksityistettyjä kuntapalveluja, niin varovaisenkin arvion mukaan prosentti kipuaa yli 35%.
Tästä taas johtuu se, että kun mammutin pyörittäminen hörppää suurimman osan kerätyistä verovaroista, ei jää rahaa investoida siihen oikeaan osoitteeseen eli kansalaisiin. Vastavetoisesti supistaminen on äärimmäisen vaikeaa, koska sektorista riippuvaisia on niin valtava määrä että siitä lähdetään helposti kurjuuden kierteeseen.
Aikapommi tikittää.
Mielialalääkkeet on mitä mainioin keino saada ihmiset toimimaan paremmin. Sillä salvataan erilaisia mielihyvää tuottavia aineita, jolloinka varsinaisesti mistään ei kunnon tyydytystä saa, mutta samalla aktivoidaan aivot käymään lähes kuin ylikierroksilla - silloin on vaikeaa pysyä paikallaan. Ja mikään ei ole yhteiskunnan kannalta parempaa, kuin jatkuvasti liikkeessä oleva ja ympäriinsä touhuava ihminen.
Vaikka nyt ei varsinaiseen salaliittoiluun ole tarvetta, on tuo ihmisten ylilääkitseminen yhteiskunnalle äärimmäisen hieno asia. Oikeastihan mielialalääkkeille ei ole tarvetta kuin äärimmäistilanteissa ja lyhyen aikaa (puhutaan maksimissaan parista vuodesta), mutta nykyään jokaiselle hetkenkin surua tunteneelle lykätään purkki käteen ja laitetaan töihin. Pelkästään se placebo- efekti tuottaa niin paljon, ettei ole järkeä olla lääkitsemättä ihmistä. Toki ongelmat jäävät usein ratkaisematta, sillä useillakin on vaikeuksia keskittyä tunteisiin, menneistä tunteista puhumattakaan, kun lääkitys on päällä. Useimmat lääkkeistä ovat erittäin riiputtavia ja niiden lopettamisella saattaa olla vieläkin ärhäkämmät sivuvaikutukset, kuin sen käytöllä. Onneksi ainakin terapeuteilla on alkanut herätä huomio näihin asioihin ja yhä harvempi terapeutti vaatii lääkitystä terapian rinnalle, niinkuin vuosituhannen alussa oli yleisemmin tapana.
Tämä ei nyt ihan aukottomasti pidä paikaansa. Paras hyöty depression hoidossa saadaan lääkitys+terapia-kombolla. Esimerkiksi serotoniin takaisinoton estäjät estävät serotoniin liianaikaista hajoamista aivoissa. Serotoniini puolestaan on stressiltä suojaava mielihyvähormoni jonka puute voi aiheuttaa väsymystä, apatiaa, masennusta ja alakuloisuutta. Masentuneella henkilöllä monesti serotoniinipitoisuudet aivoissa ovat alentuneet koska serotoniinin tuotanto aivoissa lisääntyy (tai pysyy yllä) luontaisesti silloin jos henkilö tekee jotain itselleen mielekkäitä asioita. Masentuneen henkilön on kuitenkin vaikea löytää mistään mitään mielekästä.
Tokihan masennukseen käytetään paljon muitakin lääkkeitä kuin serotoniiniselektiivisiä. Ne kuitenkin tuntuvat nykypäivänä olevan yleisimpiä.
Pelkällä keskusteluhoidolla ja terapiallakin toki saadaan tuloksia aikaan mutta tie on pidempi. Siinä auttaa mikäli kemiallisesti voidaan tukea aivojen välittäjäaineiden toimintaa.
Pitkäaikaisessa käytössä käytettävien lääkkeiden ei pitäisi aiheuttaa riippuvuutta koska ne eivät vaikuta keskushermostoon (kuten esimerkiksi bentsodiatsepaamit = diapam, opamox). Mutta toki niidenkin käyttöä ei saa missään nimessä lopettaa kuin seinään.
Mutta siinä olet kyllä oikeassa, että ei pelkkä lääkitys auta mikäli masennuksen syitä ei kartoiteta ja hoideta.
"Tämä ei nyt ihan aukottomasti pidä paikaansa. Paras hyöty depression hoidossa saadaan lääkitys+terapia-kombolla. Esimerkiksi serotoniin takaisinoton estäjät estävät serotoniin liianaikaista hajoamista aivoissa. Serotoniini puolestaan on stressiltä suojaava mielihyvähormoni jonka puute voi aiheuttaa väsymystä, apatiaa, masennusta ja alakuloisuutta. Masentuneella henkilöllä monesti serotoniinipitoisuudet aivoissa ovat alentuneet koska serotoniinin tuotanto aivoissa lisääntyy (tai pysyy yllä) luontaisesti silloin jos henkilö tekee jotain itselleen mielekkäitä asioita. Masentuneen henkilön on kuitenkin vaikea löytää mistään mitään mielekästä."
Tuosta on tietenkin huudettu joka suunnalla, kuinka lääkitys + terapia on paras yhdistelmä hoitaa. En kiellä, etteikö joissain tapauksissa olekin. Tutkimusten mukaan esimerkiksi juurikin erittäin vakavasti masentuneilla lääkkeistä on ylipäätään edes ollut hyötyä verrattuna placeboon. Jos on yhtään "sen vähemmän" masentunut, ei hyötyä SSRI-lääkkeistä ole juuri ollut, sama kun antaisit niitä sokeripillereitä vaan.
Tärkeimpiä palasia ihmisen masennuksen hoidossa on se, että hän tuntee saavansa hoitoa. Hän tuntee olevansa tärkeä, häntä kuunnellaan ja hänelle on aikaa. Suosittelen lukemaan Marko Hamilon "Älkää säätäkö päätänne - häiriö on todellisuudessa" kirjan, jossa on paljon kriittisiä esseitä koskien nykyisen kaltaista psykokulttuuria. Lääkitys todella on usein tarpeellista, mutta katsellessani tuttuja, jotka ovat syöneet lääkkeitä yli viiden vuoden ajan, en voi tuntea kuin surua. Ei ole oikein pitää ihmistä erossa luontaisista aivokemiallisista reaktiostaan, ellei se ole todella, todella tarpeellista. Usein se katsotaan tarpeelliseksi, jos ei kykene töihin tai kouluun - mielestäni se ei riitä. Vasta kun on uhka itselleen tai toisille, on lääkitys paikallaan. Jos on niin pahoinvoiva, ettei kynnelle kykene, on häntä autettava pitkäjänteisesti ajan kanssa keskustellen. Ei ihminen ilman syytä masennu - vaikkei se henkilön oma syy olekaan.
"Pelkällä keskusteluhoidolla ja terapiallakin toki saadaan tuloksia aikaan mutta tie on pidempi. Siinä auttaa mikäli kemiallisesti voidaan tukea aivojen välittäjäaineiden toimintaa."
Niin, aika, aika ja aika. Ei ole aikaa, boostaillaan lääkkeillä. On todellisuudessa äärimmäinen harvinaisuus, että ihmisellä on aivojen välittäjäaineet "muuten vaan" pielessä, vaan se kertoo ihmisen tilasta jotain. Se tila voidaan korjata useimmissa tapauksissa ilman lääkkeitäkin, mutta se vaatii nimenomaan aikaa. Mielestäni pelkästään se, että masentunut tuntee, että hänelle on sitä aikaa tarjolla, on yksi masennuksesta pelastava tekijä. Mutta ei, hänellä on kiire parantua.
Minäkin syrjäydyin aivan suosiolla, kun ensin olin muutaman kerran 'palanut loppuun'. Kun ei vaan jaksa enää. Onneksi mahdolliset työnantajatkin hyljeksivät meikäläisen ikäistä, ei tarvitse pelätä joutuvansa takaisin kaleeriorjaksi.
Sama täällä..
En kuitenkaan tiedä oletko nuori.
Minä en onneksi ole syrjäytynyt nuorena.
Työtä ei kyllä ollut enää mun aikuistuttuani enää silläviisiä tarjolla kuin oli mun vanhempien ja isovanhempien etc. aikoina.
Valmistuttuani ammattikoulusta pukuompelijan papereilla, ei niistä ollut oikeastaan mitään muuta iloa kuin että sai itselle paljon kauniita vaatteita ja sisustettua kotia.. Ja se tulikin ajankohtaiseksi jo koulusta päästyä siinä kuudentoista ikävuoden hujakoilla kun ei silloiselta kotipaikkaunnalta löytynyt ansiotyötä.
Ensin menin piikomaan serkkumuksuja tädin luokse kun miehensä seilaili merimiehenä maailman meriä.
Sitten palasin kotiin, löysin ompelutöitäkin. En mitään kunnollista pukuompelua vaan raskasta vaiheompeluhommaa.
No.. se lysti jäi lyhyeksi kun siellä alettiin puhua konkurssista.
Minä kiiruhdin sinne lapsuusmaisemiini pois myöhemmistä maisemistani, taisin sinne missä olin sukulaisten luona piikonut ja löysinkin ompelutöitä, muutin sitten omilleni. Raadoin ja kituutin.
Sen syrjäytymisen vältin kun sain töitä.
En tiedä miten minun olis käynyt ellei olis löytynyt edes jotain?
Ketään nuorta en syytä siitä että maaliman johtavat politikot, keisarit ja tyrannit ei ajattele kuin omaa napaansa, omaa voittoaan ja tavallisissa duunareissakin on nykyään valtavasti heitä, ketkä kuluttavat täysin moraalittomasti.
Syrjäytneiden nuorten vika se ei ole että paremmin pärjäävät ovat itsekkäitä, ahneita ja ilkeitä.
Meillä vois olla paljon enemmän tuotantoa kotimaassa jos niin tahdottais.
Mutta siitä päättävät vannovat kansainvälisen kilpailun nimiin. He perustavat tänne ensin tuotantolaitoksiaan että voivat imuroida yhteiskunnalta kaikki mahdolliset tuet lässyttämällä olevansa muka jotain kapitalisteja, tomiessaan muka markkinatalouden ehdoilla ja sitten kun ei enää ole tarjolla ilmaista voittorahaa niin pillit pussiin ja tuotanto sinne missä ei ole eettisesti kestävää mitään, josta työvoimaa saa polkuhintaan.
Miten kukaan voi olla niin tyhmä että syyllistää lapsia, nuoria tai niitä keillä on ongelmia pärjäämisen kanssa.
Itse olen nykyään työkyvyttömyyseläkkeellä.
Mutta minäpä olen autisminkirjoinen ja nykyään niin monivaivainen ettei minusta olis töihin vaikka pakotettais. Jos joku pakotettais palkkaamaan minut niin tappiotahan siitä vain tulis. Ehdotuksia voin toki ottaa vastaan.. ehe ehe..
Ajatelkaas, jos syrjäytymisestä tulisi jossain vaiheessa trendikästä. Niinkin voi käydä.
Aikalailla niillä main mennään, että siitä tuleekin. Onhan näitä erilaisia "hyppää pois oravanpyörästä" juttuja jo vaikka millä tavoin. On elokuvien muodossa, kirjallisuudessa (sekä elämäntapaoppaita että romaaneja), musiikkin lyriikoissa, mediassa yksilötarinoiden muodossa..
Olisihan se hassua olla kerrankin jossain määrin trendikäs. Koskaan en sellainen ole ollut.
Hei Jonna ja kaikki keskustelijat,
Tämä on tärkeä ja hyvä näkökulma syrjäytymiskeskusteluun. Anteeksi, että jaan linkin omaan blogiini, mutta kirjoitin juuri viikonloppuna samasta aiheesta kun turhauduin sattumalta kuulemaani kommenttiin radiosta.
http://cristinaandersson.wordpress.com/2011/11/26/voittajat-ja-hapeajat/
Nykymaailmassa on niin paljon muutakin kuin menestyjien ja häviäjien laatikot!
Turhaan pyytelet anteeksi, tämä kommentointipalsta on tarkoitettu ainakin omassa blogissani tiedon jakoon ja sen lisäämiseen, mielipiteiden julkituomiseen ilman tuomitsemisen pelkoa. On muutenkin aika lopettaa turha anteeksipyytely tilanteissa, joissa asiaa on. Rohkeasti vain omia mielipiteitä jakamaan!
Kirjoituksesi on hieno, sitä sietääkin jakaa. On miellyttävää huomata, että tarpeeksi pitkään kun on syrjäytyneistä, häviäjistä ja häpeäjistä puhuttu, se alkaa tulemaan jo niin vahvasti ulos korvista, että herätään huomaamaan todellisuus. Kun "syrjäytyneitä" oli vähemmän, oli heitä helpompi syyllistää omasta tilanteestaan - kun määrä vain jatkaa kasvamistaan, ei voida enää katsoa vain syrjäytynyttä, vaan katsoa sitä systeemiä, josta syrjäydytään. Kuten mainitsit blogissasi, minunkin mielestäni nimenomaan nykyinen yhteiskuntarakennelma on se, joka alkaa syrjäytymään todellisuudesta yhä kauemmas - ei yksilö.
Kiitos Jonna! Ja kun tässä samoilla poluilla kuljetaan, niin jatketaan seurailua.
Se on ainakin varmaa ettei nuorten syrjäytyneiden asema sillä parane että siitä kirjoitellaan vain nettiin.
Politikot päättää asioista.
Joten..
Jos aikoo asioihin jotenkin vaikuttaa, pitää järjestäytyä ja tehdä asioiden eteen voitavansa.
Ei se kokouksissa situminen niin valtavan raslkasta ole ettei sitä jaksais vaikka ois jollakinviisiä työkyvytön.
Jos oisin tiennyt että bloggaaja onkin sairas en olis lähtenyt ehkä kirjottamaan kun luulin että tässä oli puhe työttömistä ketkä syrjäytyy kun ei ole töitä tarjolla. Sairaat ja vammaiset on paljolti eri asia sikäli että heiltä ei voi vaatia työllistymistä.
Bloggaajan profiilissakin lukee työtön, ei sairas.
Olen työtön, vaikkaki tällä hetkellä olen sairaspäivärahalla - kun ne loppuvat vuoden lopulla, alkaa taas työttömyys. En siksi näe syytä korjata profiilia väliaikaisen tilanteen vuoksi. Mikäli tilanne pitkittyy, sen korjaan.
Ensimmäinen asia, jota voin syrjäytyneiden eteen tehdä, on nostaa syrjäytyneiden itsetuntoa vaikkapa tämän blogin ansiosta. Saada heille ymmärrys siitä, ettei heissä ole se vika. Kyllä sitten jos todella aitoja hyviä ideoita tulee esille muiden syrjäytyneiden kanssa, ehdotuksia on kannattavaa laittaa eteenpäin. Ensimmäinen askel on kuitenkin ongelman todellisen laidan tiedostaminen - ennen sitä on turha yrittää mitään tehdä.
Pahoittelen suuresti, mutta juuri tämä bloggaaminen on yksi askel oikeaan suuntaan. Pyrin jo tätä kautta kuulemaan ehdotuksia asioiden tilojen parantamiseksi. Minulla ei ole suhteita mihinkän "isoihin herroihin", eikä minulla ole poliittista mielenkiintoa minkään puolueen suhteen - siksipä omat vaikutusmahdollisuuteni ovat auttamattoman heikot. Tätä blogia kuitenkin lukee muutama poliittisesti suuntautunut tuttavani, jotka ovat usein samaa mieltä asioista kanssani. Heille tästä blogista avautuu niitä asioita, jotka heidän ikäluokkaansa painavat. Heillä on se vaikutusmahdollisuus paremmin, kun he ovat itsensä jonkun puolueen riveihin laittaneet. Lisäksi olen nähnyt tätä blogia ja nimenomaan tätä kirjoitusta lähetettävän eteenpäi muillekin poliittisesti suuntautuneille nuorille, joten mielestäni olen erittäinkin hyvin vaikuttamassa asioihin "kirjoittelemalla vain nettiin".
Jos sinulla ei ole parempaa tekemistä kuin eri tavoin yrittää saada minua loukatuksi tai tuntemaan itseni typeräksi, siirry muualle. Olet epäonnistunut yrityksissäsi.
Kirjoita uusi kommentti
Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
Kommentoi 40 kommenttia