Jonna Purojärvi Tunteella järjen puolella

Demokratian päivittäminen on turvallisuuspoliittinen teko

Yhteiskunnat ovat yhä monimutkaisempia järjestelmiä. Monimutkaisuus voi aiheuttaa etääntymistä yhteiskunnallisista instituutioista ja erityisesti, mikäli niitä käsitellään kovin elitistisesti. Pelkällä kielenkäytöllä voidaan sulkea ihmisryhmiä pois mielekkäästä keskustelusta.

Monimutkaistumisen myötä yhteiskuntia koskettavien uhkien määrä kasvaa. Olemme riippuvaisia yhä useammista asioista taataksemme yhteiskunnallisen järjestyksen – aina sähköstä lähtien – ja kykymme sietää häiriötiloja erinäisiin asioihin määrittää yhteiskuntamme kestävyyden, jatkuvuuden ja turvallisuuden. Tutkimuksissa havaittu laskeva luotto demokratiaan on nähtävä yhtenä uhkatekijänä, johon on puututtava muillakin kuin näennäistoimenpitein. 

Kansalaisaloitejärjestelmä ilahdutti tullessaan osaksi päätöksentekojärjestelmäämme. On nimittäin valtava tapa käyttää valtaa päättämällä siitä, mistä ylipäätään päätöksiä tehdään. Aloitejärjestelmä tarvitseekin kunnianpalautuksen ja kaikki riittävän allekirjoitusten määrän saaneet aloitteet tulee käsitellä kunnolla. Nykytilassa aloitteisiin käytettävä aika vaikuttaa menevän sen etsimiseen, millä syin se saataisiin hylättyä ilman sen suurempaa käsittelyä saati keskustelua.

Kuinka tätä järjestelmää sitten päivittää merkittävällä tavalla? Vaihtoehtoja toki on. En usko kenenkään voivan yksin ratkaista näin suurta kysymystä, mutta toistaiseksi tarvitsemme ennemmin hyviä kysymyksiä vastausten sijaan. 

Yhtenä merkittävänä kysymyksenä pidän itse sitä, miten kansalaisilla olisi mahdollisuus vaikuttaa myös vaalien välillä tehtävään politiikkaan? Sen lisäksi, että päättäjät voivat herkästikin pettää selkeätkin lupauksensa, on selvää, että poliittiselle agendalle nousee asioita, joista ei valituksi tullessa edes keskusteltu. 

Mitä kärjistyneemmäksi tilanne menee, sitä suuremmaksi uhaksi kyvyttömyys vaikuttaa vaalien välillä nousee. Kuinka pitkälle kullekin hallitukselle voi antaa vapaat kädet toimia nelivuotisen kauden ajan lähestulkoon miten haluavat? Uusien tiedustelulakien myötä vastaan nouseminenkin tulee olemaan vaikeasti organisoitavissa. Demokraattisen järjestelmän kautta on ennenkin hirmuhallintoja noussut valtaan ja sen mahdollisuus on tyypillisesti liberaalina pidetyissä länsimaissakin vain kasvussa. 

Pienillä askelilla eteenpäin, mutta eteenpäin on mentävä. Demokratiaamme tulee päivittää muuttuvan maailman tarpeisiin. Aloitetaan se jo seuraavalla vaalikaudella.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Toimituksen poiminnat