Jonna Purojärvi Tunteella järjen puolella

Tieteen ja uskon yhteensovitus

Jani Kaaro pohti tämänpäiväisessä kolumnissaan, menetämmekö jotain henkisellä puolella hylätessämme jumaluskon. "Onko paino hartioillani siis kaipausta pois yksinäisyydestä, johon jumalten kuolema meidät jätti?", hän kysyy kolumnin loppupuolella.

Olen tovin kuluttanut elämästäni aikaa pohtiessani mahdollista tieteellisen maailmankuvan ja uskonnollisen uskon yhteensovittamista. Olemme erottaneet nämä kaksi niin kauas toisistaan aina valistusajoilta lähtien, että yleensä pohtiessani asiaa ääneen, olen saanut osakseni hyväntahtoista, kuin lapselle osoitettua, hymähtelyä ja naurua.

Satuin eilisenä unettomana yönä kuitenkin ratkaisemaan tämän ongelman vähintäänkin henkilökohtaisella tasolla. En ollut hetkeen tähän ajatusta vaivannut, saati liiemmin siitä välittänytkään hetkeen. Koska tässä vaiheessa kuulostan jo sopivan seonneelta, on hyvä jatkaa.

Aloitetaan vähän historiasta. Vielä 1900-luvun alkupuolelle asti fundementalistinen kristillisyys oli pääasiassa edistyksellinen kristillisyyden laji. He pitivät kiinni tärkeimmistä sanomista ja osasivat mukautua nykyajan haasteisiin näiden muutamien sanomien kautta. Ongelmaksi luonnollisesti piankin muodostui se, mitkä sanomat ovat tärkeitä - nykypäivänä fundementalistinen kristillisyys tarkoittaakin hyvin tarkkaan raamatun sanaan uskomista.

Aikanaan myös kristinusko oli kaikesta tieteen edistymisen estelystä huolimatta myös luomassa paljonkin tutkittua tietoa maailmasta. Mittava osa maailman tieteilijöistä on vielä pitkälle 1900-luvun puoleen väliin asti ollut uskonnollisen taustan omaavia, osa hyvinkin hartaasti uskonnollisia. Ero on vasta viime vuosikymmeninä vahvistunut - tiede on ateisteille, uskonto on uskovaisille. 

Jos eläisimme vielä 1900-luvun alkupuoliskoa, lukisin itseni äärifundementalistikristityksi. Miksi?

Alussa oli Sana, sanoo raamattu. Sana tulee kreikan kielen sanasta logos, joka tarkoittaa myös järkeä ja ajattelua. Alussa oli Järki, voisi sanoa. Koska logos tarkoittaa myös lakia ja raamattua pidetään yleisesti syystä tai toisesta lakikirjana, on yleisesti raamatun sana toiminut ehdottomana lakina. Lakia pidettiin kuitenkin Kreikassa yleensä järkevänä, joten sana logos kääntyi tarkoittamaan järkevää puhetta.

Logos kääntyy kaikki käännökset yhteen mietittynä sopivammin sanaksi järki ja tätä sanaa käyttää muun muassa Aristoteles viitatessaan järkeen. Voidaan siis perustellusti ajatella, että raamatun sanojen mukaisesti järki oli jumalan luona. Enää tarvitsee vain ratkaista jumalan olemus. Helpon hommasta tekee lähes kaikista uskonnoista löytyvä jumalaa kuvaava määritelmä: Tuntematon. Tuntematonta tuskin kukaan voi järkevin mielin kieltää olemassaolosta. Yhtäkkiä homma onkin ihan selvä.

Meissä kaikissa on jotain tuntematonta. Maailma on täynnä tuntemattomia asioita. Emme tunne itseämmekään koskaan aivan täysin ja viisaimmat oppivat itsestään käytännössä joka päivä jotain uutta. Tuntematon - siis toisella termistöllä sanottuna jumala - on kaikkialla ja meissä kaikissa.

Miten järjellä saa henkisyyttä?

Mitä enemmän olen elämäni aikana jaksanut käyttää järkeä, sitä vaikuttavammalta maailmankaikkeus kaikkinensa vaikuttaa. Samalla kun maailmasta tietää enemmän, tulee huomattua, kuinka vähän mistään tiedämmekään - tuntemattomuuden määrä on niin mittaamaton, että sen edessä on vaikea olla nöyrtymättä.

Nöyryys on hyvä osata erottaa pelosta. Aitoa nöyryyttä ei saavuteta pelolla - se tulee sisäsyntyisesti. Määrittelisin sen tuntemuksena oman paikkansa tuntemiseen maailmassa: Niin pieni ja merkityksetön maailman mittakaavassa, vaikka itselle niin merkityksellinen. 

Pelko taasen on on aivan jotain muuta. Pelko omasta täydellisestä merkityksettömyydestä tai pelko omasta kohtalosta kuoleman jälkeen saattaa ihmisen toimimaan irrationaalisesti - pakoon juostessa ei järkeä pysähdytä käyttämään.

Olen löytänyt oman henkisyyteni nimenomaan tieteen kautta. Se mittaamaton järki, joka kaikessa luonnon toiminnassa on löydettävissä, on yksiselitteisen pysäyttävää. Emme me toistaiseksi täysin ymmärrä, miksi asiat ovat niin kuin ne ovat - tiedämme monista asioista vain, että jos pienikin asia olisi toisin, nykyisenlainen maailmankaikkeus ei olisi lainkaan olemassa. Moni asia tullee ihmiselle olemaan ikuisesti tuntematonta ja on mielestäni puhdasta semantiikkaa, miksi kutsumme tuota tuntematonta. 

Järjettömiä jumalia

Käsite "jumala" on kuitenkin selvästikin haitallinen. Kun meillä on olemassa tarkemmin määrittelemätön käsite, haluamme sen jotenkin määritellä. Yhdelle jumala on rakastava, toiselle kostonhimoinen. Kaikki tällaiset persoonallisuuteen liittyvät ominaisuudet ovat hyvin inhimillinen tapa määritellä ominaisuuksia, vaikka loppuviimein ne eivät kerro todellisuudesta juuri mitään. Ne ovat täysin subjektiivisia määritelmiä: Samasta ihmisestä voi olla montaa eri mieltä perustuen omiin kokemuksiinsa tämän henkilön kanssa, mutta millään tavalla määrittäviä ominaisuuksia ne eivät todellisuudessa ole.

Kun käsitetettä "jumala" on määritelty ja sille on sitä kautta luotu persoona, tähän persoonaan on helppo liittää mitä erinäisempiä lisäominaisuuksia. Yleinen liitetty ominaisuus on, että jumalalla täytyy olla tahto. Jos hänellä on tahto, on kuuliainen jumalaa seuraava toteuttamassa hänen tahtoaan. Jotta voitaisiin tietää tämä tahto, täytyy sen jonkun määritellä: Yhtäkkiä kasassa on monien dogmien summa, joiden noudattamatta jättäminen ei välttämättä aiheuta juuri tässä elämässä ongelmia, mutta viimeistään kuoleman jälkeen tilit tasataan. Ihmiselle tuntuu olevan liian suuri pala nieltäväksi, jos ihmisen itsensä määrittelemän olennon tahdon vastainen toiminta ei johdakaan rangaistukseen.

Moni tieteilijä on mielestäni aina ollut lähempänä kristillistä toimintaa kyetessään tutkimaan maailman saloja sulassa sovussa niin luonnon kuin toisten ihmisten kanssa. Aivan liian usein näen itseään uskovaiseksi kutsuvien toiminnan taasen olevan suoranaista jumalanpilkkaa - järjettömin syin toisten tuomitsemista ja syrjimistä.

Keskustelu ja yhteistyö vähentynyt

Olen tämän uskonto vastaan tiede- ongelman suhteen ollut väheksytty molemmilta puolelta - uskoville olen liian ateisti, tieteilijöille liian uskovainen. En ole koskaan kyennyt ymmärtämään, miksi yhteistyö ja avoin keskustelu näiden tahojen välillä on loitonnut näin kauaksi toisistaan. Onko kyse molemminpuolisesta ehdottomuudesta alkupremissistä - lähtikö kaikki jumalasta vai alkuräjähdyksestä - todella niin suuri kysymys, ettei keskustelua ole kyetty avoimin mielin jatkamaan?

Suomen vahva luterilainen uskonto on pitänyt onneksi suhteellisen vilkkaana tätä keskustelua rajojemme sisällä. Tähtitieteilijän ja piispan välinen kirjeenvaihto painettiin kirjaksi ja se oikeutetusti voitti niin ateistien kuin kristillistenkin myöntämän vuoden kirjapalkinnon aikanaan. Myös vuosisatoja jatkuneen filosofisen keskustelun puolta uskonnon ja tieteen välillä valoitti muutama vuosi sitten Juha Sihvola teoksessaan Maailmankansalaisen uskonto. Kuitenkin kuilu kansan keskuudessa tieteeseen luottavan kansanosan ja uskovien välillä on kasvanut.

Ajattelemme uskontojen merkityksen vähentymisen yhteiskunnassamme tarkoittavan henkisyyden vähentymistä ja yksinäisyyttä. On ilmiselvää, että ihmisten henkisyys on vähentynyt sitä mukaa, kun ihmiset eivät ole enää yhteydessä toisiinsa - uskonnolliset rituaalit ylläpitivät yhteisöllisyyttä. Onneksi voimme valita myös toisin ja olla yhteydessä toisiimme ilman uskonnollista viitekehystä ja silti saavuttaa kaikki uskonnollisten toimitusten hyödyt.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (25 kommenttia)

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Hyvän blogin olet saanut jälleen aikaiseksi.

Ajoittain päädyn miettimään,että uskonnot ovat muodostuneetkin tarpeesta..jostakin sellaisesta tarpeesta mikä on olemassa tälläkin hetkellä,missä yhteisöt häviävät sokean individualismin varjoihin. Tätä osoittaa varsinkin kaikenlaiset new age-uskonnot missä kuitenkin on se jonkinlainen integraatio vaikuttamassa pohjalla,vaikka se yksilöllisenä otetaankin. Pohjimmillaan siis siinä on se,että ihminen on sosiaalinen elukka ja jollakin tapaa se tuodaan ilmi.

Sen paradokseihin kuuluu,että myöntää erillaisuuden.Siihen heränneet eivät odota samankaltaisuutta toisiltaan.Ei vannota mitään eikä kenenkään nimeen.Tuollainen vannominen kuului siihen maailmaan,jonkä särkymisen todistajina olemme.Ei palvota mitään mahtia,taivaallista tai maallista.Tuo kuului orja- tai tyrannikauden välttämättömyyksiin.Kun ihminen löytää omasta sielustaan sekä orjan että tyrannin,niin ne kummatkin piirteet katoavat sen ihmisen kohdalla.

Aikamme tunnusmerkkejä on pitkään näyttänyt olevan pysyvä kompleksi,joka minussa hokee minä,minä,minä-joka yrittää olla jotakin,joka arvio kaikkea omaan tyydytyksen kannalta,joka takertuu mieluisaan ja pelkää ja vihaa vastenmielistä.Tämä minä vaikuttaisi vihdoinkin kyseenalaistettavan..edes hieman.Minäisyydeen kompleksin rauetessa ja siinä määrin kuin raukeaminen tapahtuu tulvii sieluun ilo,rauha joka samalla on jonkinlaista rakkauttakin.

Ja mitäpä on mikä tahansa aito hyvyys,ystävällisyys,ilo,myötäeläminen ja siitä kohoava avuliaisuus tavallisten ihmisten tavallisessa elämässä muuta kuin juuri tuota raukeamista vuosikymmenten mielen alistamisesta?

Käyttäjän perttupulkkinen kuva
Perttu Pulkkinen

Blogissa voi olla monia pohtimisen arvoisia asioita, mutta takerrun tähän lainaukseen, johon bloggaaja viittaa: "Onko paino hartioillani siis kaipausta pois yksinäisyydestä, johon jumalten kuolema meidät jätti?"

Minua ketuttaa, kun sekä politiikassa että uskonnossa/uskonnottomuudessa on tapana omia yleinen mielipide, virallinen totuus tms. omiin tai oman viiteryhmän nimiin. Toki omimiseen voi syyllistyä mikä ryhmä hyvänsä.

"johon jumalten kuolema meidät jätti"

"me suomalaiset olemme sitä mieltä että...." tms.

"me suomalaiset tarvitsemme nyt sitä tai tätä"....

Kuitenkin TOISTAISEKSI PARAS TOTUUS suomalaisesta uskonnollisuudesta ja uskonnottomuudesta löytyy edelleen Kirkon tuottamasta Gallup Ecclesiastica-kyselytutkimuksesta (4930 hlöä). Sen raportista kannattaa lukea esim. sivut 41-44.

http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/0/E263C7D8B306DB22C2257A9B002C24EA/$FILE/Haastettu%20kirkko.pdf

27% uskoo kristinuskon ja/tai kirkon Jumalaan
23% uskoo jotenkin muulla tavoin Jumalaan
17% epätietoisia
7% epäilee (ateismiin taipuvaisia agnostikkoja)
21% ateisteja tai sinnepäin
5% ei osaa tai halua sanoa

Olisin ehkä itse tehnyt kategoriat toisin, mutta silti tutkimus on toistaiseksi parasta tietoa uskottavan otantansa jne. puolesta.

Tässä on niin suuri hajonta, ettei kukaan voi puhua suomalaisten nimissä. Puhukoon jokainen siis vain omissa nimissään tai viiteryhmänsä nimissä.

Me emme ole ketään, mutta jokainen on jotain.

Käyttäjän perttupulkkinen kuva
Perttu Pulkkinen

Tämä voisi kiinnostaa tämän keskustelun osallistujia:
http://www.veritasforum.fi/

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Jos hetkeksi siirtäisi sivuun sanat, logiikka, todistetut faktat, fundamentalsimi, kristillisyys, uskonto, kirkko, kirkon valta, niin olisi ehkä helpompi yrittää palata yhteen sanaan tai niin sanottuun ydinsanaan.
Se taitaa olla "usko" tai "henkilökohtainen usko", joskus kuvataan se myös vain sanoilla "lapsen usko". Sitä voi käsitellä, vaikka olisi tieteellinen koulutus ja ajattelupohja. Siitä se nöyrtyminen, johon viittasit, ehkä alkaa, että uskaltaisi uskoa...

Mikko Saarinen

Uskonnollisuutta on selitetty geenillä, joka toisilla ihmisillä on voimakkaammin päällä. He ovat helppoa saalista kaikille uskontokunnille.

Ihmisellä on taipumus keksiä syitä eri asioiden ja ilmiöiden olemassaoloon. Ja mitä ei pystytä järjellä selittämään, se selitetään jumalasta johtuvaksi. Siksi aikanaan uskottiin mm. ukkosen jumalaan. No nykyaikana me tiedämmä hiukan enemmän maailmasta ja maailmankaikkeudesta.

Käyttäjän maxman kuva
Max Mannola

Mutta uskonto on paljon muutakin kuin uskomista, että jotkin tietyt asiat ja ilmiöt ovat olemassa Jumalan takia. Ennen kaikkea uskonto (mikä tahansa oikeastaan) on elämänfilosofia, jossa uskotaan että tietyllä tavalla eläminen on itselle, yhteiskunnalle ja maailmalle hyväksi. Uskonto on myös ihmisen tervettä nöyrtymistä sille tosiasialle, ettei hän ole kaikkivoipa, vaan maailmassa on häntä paljon suurempia voimia.

Olennaista ei siis ole se, loiko juuri Jumala taivaan ja maan, vaan se, että meidän kannattaa elää lähimmäistämme kunnioittaen.

Uskontoa ei näissä keskusteluissakaan tulisi pelkistää vain vanhoiksi teorioiksi maailman synnystä. Esim. Euroopassa ylivoimaisesti suurin osa kristinuskoa tunnustavista uskoo tieteen näkemykseen maailman synnystä, alkuräjähdykseen jne.

Mikon käyttämät ilmaisut "helppoa saalista" ja "nykyaikana me tiedämme hiukan enemmän maailmasta" antavat aiheen uskoa, että jotkut pitävät uskontoa vain tyhmien/yksinkertaisten/alttiiden ihmisten juttuna?

Käyttäjän jonnapurojarvi kuva
Jonna Purojärvi

Mikäli ajatellaan, että jumala on sama kuin tuntematon, niin onhan se niin: Mitä emme tiedä, on jumalasta. Se, että se on haitannut edelleen tutkimista, on suuri harmi, ja toivonkin järjen voittavan sen suhteen. Vaikka oman vajavaisuutensa tiedon suhteen täytyykin jokaisen paikoittain myöntää, ei sen tulisi koskaan johtaa siihen, ettei lisäymmärrys maailmasta kiinnostaisi.

Anne Pylkkönen

En tiedä onko tämä vähän offtopic, mutta en malta olla tässä kommentoimatta että erityisesti viime aikoina minua on alkanut häiritsemään sanapari "henkilökohtainen usko". Minusta sen on pakko olla paradoksi, sillä minkään uskontojärjestelmän pohjalta syntynyt uskohan ei nimenomaan voi olla ainesosiltaan "henkilökohtaista" vaan pikemminkin täysin päinvastoin. Uskonnot ovat leimallisesti sukupolvien, kulttuurien ja yhteisöjen sosiaalista muodostetta, ja ainoastaan yksilön preferenssit siitä, mitä hän sanoo uskossaan painottavan, sisältävät jotain "henkilökohtaista".

Uskonto on mielestäni jotain sellaista, joka yrittää liimata yksilön yhteisöönsä, elinkeinoihinsa ja kaikkiin hänen sosiaalisessa kentässään esiintyviin ilmiöihin mutta miksiköhän siitä silti puhutaan pääsääntöisesti yksilön (valitsemana) hengellisenä vakaumuksena?

Käyttäjän jonnapurojarvi kuva
Jonna Purojärvi

Uskonto on eri asia kuin usko. Onhan meillä erilaisia uskomuksia ihan joka päivä. Toki kulttuurellisia useimmat, harva mitään uniikkia. Henkilökohtaisen siitä tekee varmaan pääasiassa se, että eritoten nykypäivänä valinnan varaa on. Toisaalta ketään ei saa väkisillä uskomaan - valtauskontoa vastaan taistelleita on paljon, ja mikäli tässä ei olisi palaakaan henkilökohtaista, olisi usko aivan samankaltainen jokaisessa meissä. Tämän kuitenkin tiedämme paikkaansapitämättömäksi.

Käyttäjän donnybird kuva
tuula pakarinen-curry

Hyvä kirjoitus.

Uskonto on edelleen väline, jolla eroitellaan kansakuntia, toisiaan

vastaan.

Islamin pelko on ohjattua. Kaikki tv kanavat muistivat kutsua ministeriä

vihan ja lietsonnan tuojaksi, ja kielsivät hänen tulonsa iso britaniaan

n. 16 vuotta. Kyse oli kuitenkin miehestä, joka teki parhaansa eri

uskontojen ja ihmisten lähentämiseksi, ja hänet palkittiin itämaissa, pelon

hälvettämisestä, eli selittämällä osapuolille, että kyseessähän on sama

jumala, vain siihen puettu henkilöllisyys, kuten mainitset, on valittu

oman kirjan ja kulttuuritarinan mukaan.

Onhan vaikea saada ihmisiä juuri järjen maailmaan, koska uskonto on aina

perustuksiltaan edustanut instituutiota, joka perustuu pelkoon.

Ja sehän tarkoittaa taas sitä, että täytyy käytännössä löytyä pelättävää.

Ja psykologia opettaa, että pelko estää järkevän toiminnan.

Kun uskonto ei toimi pelotteena, ja ohjauksena, luodaan taloudellinen, tai

jokin muu uhka, ja keinokin. Ihminen valitsee siinäkin pelkokuvien

alaisena, massahysteerian voimin, ohjauksen. Kuten euroopan kuvio osoittaa.

Ihminen voi hallita elämänsä, mutta kaikki hallinta perustuu itsenäisen

ajattelun estämiseen.

Tiede olettaa, että kaikkea ei voida tietää, joten näin henkisyys lähenee

ei tieteellistä aluetta. Uskonnot ovat omia dogmiaan, erottelun kentissä.

Kuitenkin ihminen on ihminen, ja sitä saarnaajakaan ei päässyt kertomaan,

vaan pidettiin yllä kristillisen fundamentalismin islamin

vastaista politiikkaa, joka näyttänee jatkuvan nyt koko euroopassa.

Käyttäjän maxman kuva
Max Mannola

"Kaikki tv kanavat muistivat kutsua ministeriä vihan ja lietsonnan tuojaksi, ja kielsivät hänen tulonsa iso britaniaan n. 16 vuotta. Kyse oli kuitenkin miehestä, joka teki parhaansa eri uskontojen ja ihmisten lähentämiseksi, ja hänet palkittiin itämaissa, pelon hälvettämisestä, eli selittämällä osapuolille, että kyseessähän on sama jumala, vain siihen puettu henkilöllisyys, kuten mainitset, on valittu oman kirjan ja kulttuuritarinan mukaan."

Kenestä ministeristä on kysymys? Siis sama henkilö vihan lietsojana ja rauhanrakentajana?

Käyttäjän TaunoVornanen kuva
Tauno Vornanen

Pelko voi johtua mistä tahansa esim.median luomista uhkakuvista. Mulle agitaattori väitti aina,että usko on kapitalistin keino pitää ihmiset pelossa ja kurissa. Itse,yksinkertainen kun olen, katselin jo lapsena taivaalle ja mietin,mihin se avaruus päättyy,milloin tulee seinä vastaan ja mitä sen takana on. En tiedä vielä tänä päivänäkään,eikä tunnu tietävän kukaan muukaan. Tästä syntyy ymmärrys omasta pienuudestaan ja nöyryys ja pelko kuolemasta. Kumman valitset,montun tai paratiisin. Minä otan mieluimmin paratiisin. Hyvä vai paha? Sama kuin Pavlovin koirissa. Se koira voittaa mitä ruokit. "Kun he luulivat viisaiksi tulleensa,he olivat tyhmiksi tulleet". "Olkaa lapsen kaltaiset". Lapsihan kuvataan usein viattomana ja " Isään uskovana" . En minä ainakaan osannut kyseenalaistaa sitä mitä isä sanoi. Kummallisesti,Raamatusta löytyy vastaus mihin tahansa.

Käyttäjän Jukka Konttinen kuva
Jukka Konttinen

Tämä pitäisi ruotia miltei lause kerrallaan mutta ei jaksa eikä ehdi. Kun siis heitellään mutu-päätelmiä vailla kunnon perusteluja tai perusteluja lainkaan.

Otetaan nyt vaikka tämä:
"Aikanaan myös kristinusko oli kaikesta tieteen edistymisen estelystä huolimatta myös luomassa paljonkin tutkittua tietoa maailmasta. Mittava osa maailman tieteilijöistä on vielä pitkälle 1900-luvun puoleen väliin asti ollut uskonnollisen taustan omaavia, osa hyvinkin hartaasti uskonnollisia. Ero on vasta viime vuosikymmeninä vahvistunut - tiede on ateisteille, uskonto on uskovaisille."

Olisi mielenkiintoista saada edes yksi esimerkki siitä, miten vuosituhansia sitten eläneen paimentolaisten legendakirjan uskonkappaleisiin perustuen on voitu saada "tutkittua tietoa maailmasta".

Se, että tiedemiehet olivat uskonnollisen vakaumuksen omaavia joskus vuosisatoja sitten, ei tarkoita sitä, etteivät he ole pystyneet sekulaariin ajatteluun tutkimustöissään. Uskonnosta ei tieteen edistymiseen ole apua ollut tippaakaan. Vaikkakin helluntalaiset mielellään vetoavat tämäntyyppiseen (esim. Puolimatka) yrittäessään yrittääkseen hämätä, että tieteen takana on jumala.

Ja kyllä se on uskonto joka on silloin enemmän estellyt tieteen edistystä kuin toisinpäin. Ajatellen vaikka Galilei tai Darwin.

Käyttäjän TaunoVornanen kuva
Tauno Vornanen

Taisivat olla aikansa Jumalia,ne Galilei ja Darvin. Tuntuu jokaisella olevan omat Jumalansa.

Käyttäjän jonnapurojarvi kuva
Jonna Purojärvi

Tuossa olisin voinut käyttää tarkempaa kieltä - kristillisen uskonnon piirissä, tai jotain. Tarkoitan pääasiassa siis sitä, että esimerkiksi on luostareita, joissa on myös tutkittu vaikkapa kasveja tarkemminja myös yleisesti monenlaista tietoa on siirretty jälkipolvilta toisille, kun tietoa on kirjoitettu ja säilötty (tottakai, myös paljon tuhottu).

edit: Kun tuon lauseen kirjoitin, ajatuksena oli se, että kristinusko henkilöillä on ollut motivoimassa monillakin kiinnostuksen tutkia maailmaa kuin tutkien siten omaksumaansa jumalaa - toki ihmisen luonnollinen uteliaisuus tähän myös ajaa, vaan monenlaista sai tutkia ja tätä tietoa sitten on siirretty eteenpäin. Monilla tutkijoilla ja filosofeilla, joiden aikaansaannoksia vielä tänäkin päivänä ihmetellään, on ollut joko hyvinkin vahva usko tai ovat saattaneet olla esimerkiksi pappeja. Kristinusko kannattaa erottaa kristinopista, joka sitten perustuukin tarkemmin raamattuun, joka ei toki sisällä tutkittua tietoa juuri lainkaan.

Käyttäjän Jukka Konttinen kuva
Jukka Konttinen

Varmasti on nytkin tiedemiehiä, jotka saavat innoitusta ajatuksesta, että jumalan kätten töitä tässä tutkitaan ja selvitetään. Mutta jos yrittäisivät raportoida jumalan osuudesta tuloksiinsa tiedejulkaisuissa, niin hylsy taitaisi tulla.

Esko Valtaoja ennusti, että tasaisen tahdin taulukolla huipputiedemiehistä uskovaisia ei kohta ole ollenkaan.

Käyttäjän jonnapurojarvi kuva
Jonna Purojärvi

Ymmärrän hyvin, miten vaikea pala on niellä se, että kristinuskon omaksuneille henkilöille aikanaan maailmalla ja jumallala ei juuri ollut eroa. Vaikka sitä tutkiessa on kyennyt "sekulaariin ajatteluun", ei suoraan tarkoita, etteikö heidän uskollaan ole voinut olla jotain tekemistä asian kanssa.

Samaa mieltä minä siitä olen kuitenkin, että pääasiassa uskonnot ovat olleet maailmanluokan tragedia sen suhteen, miten paljon tieteen edistymistä on estetty ja kuinka paljon niistä on yhä tänä päivänäkin haittaa yleissivistyksen kannalta. Sitä ei kuitenkaan voida kieltää, etteikö kristinusko ole vuosisatoja aiemmin ole ollut tietyssä määrin myös apuna tässä. Tietoa on kerätty, sitä on jaettu ja kirjoitettu eteenpäin. Luostarimunkit esimerkiksi ovat erilaisia kirjoja käsin kirjoittaen kopioineet (toki pääasiassa uskonnollisia tekstejä), mutta myös painattaneet aivan kasvikirjoista kaunokirjoihin erilaisia teoksia.

Kirkonkirjojen kautta välitetystä tiedosta tuskin tarvitseekaan sen ihmeellistä mainita.

Sekularisoitumista pidän hyvänä asiana - älä ymmärrä päinvastoin tästä.

Käyttäjän Jukka Konttinen kuva
Jukka Konttinen

Ei mua häiritse vaikkapa Newtonin kaavoja lukiessa se, että hänellä on ollut uskonnollisia vaikuttimia. Koska niistä ei näy eikä tarvitsekaan näkyä jälkeäkään vaikkapa alan oppikirjoissa.

Käyttäjän jonnapurojarvi kuva
Jonna Purojärvi Vastaus kommenttiin #33

Ei tarvitsekaan. Tieteessä, jota voidaan viedä rakentavasti eteenpäin, ei voi olla perustelemattomia paloja, vaan nimenomaan perustua tutkittuun tietoon. En anna suurta arvostusta sille, mitä kristinusko on tieteen kanssa tehnyt, mutta en halua väittää, etteikö sillä ole jossain määrin aikanaan ollut edes jossain määrin positiivisia vaikutuksia. Olisi mielestäni vain hölmöä kieltää se, olkoonkin se kuinka vähäistä tai triviaalia tahansa.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Jos (tieteen menetelmin) tutkii ja analysoi esim. taidetta, voi päästä pitkälle. Jos tieteen menetelmin tutkii ja analysoi kontekstissaan esim. J. S. Bachin musiikkia ilman "uskon" ulottuvuutta, ei pääse riittävän pitkälle tai kenties ymmärtämättä jää koko homman ydin. :D

Joskus murkkuiässä, kun oli äidinkielen koe ylioppilaskirjoituksissa, päädyin [ainoana koulussamme] valitsemaan esseen, jonka otsikko oli: "J. S. Bach - viides evankelista". Sitä aiheen valintaani olen miettinyt myöhemminkin. Miksi se tuntui jo silloin niin tärkeältä?

Asia pomppasi ties kuinka monennen kerran esille, kun luin opiskeluaikoina professorini tutkimusta "Protestanttinen koraali ja Bachin fuugateemat" tai, kun pohdimme, miksi ns. umpiprotestantti Bach sävelsi katolisen perinteen mukaisen messun h-molli (jonka jotkut "ottaisivat mukaan autiolle saarelle, jos saisivat valita vain yhden sävellyksen...")

Asiat näyttävät olevan monimutkaisempia kuin luulemme - toisaalta ne myös samaan aikaan näyttävät olevan yksinkertaisempia kuin luulemme. Näkökulmaisuus, ulottuus ja (kulttuuri)mentaliteetti merkitsevät. Ristiriitaisuudetkin ovat joskus selviä, joskus lähinnä näennäisiä. Enpä kehittele asiaa tässä sen enempää...

Kyllä tällainen saattaa vaikuttaa myös jopa ammatinvalintaan. Jokaisella on oma salainen puutarhansa.
Jatketaan yhteen sovittelemista. :D

Käyttäjän TaunoVornanen kuva
Tauno Vornanen

" Autuaita ovat lapse ja yksinkertaiset" eli missä olisi se viisauden raja,jos Jumalan valtakuntaan pääsis vain viisaat.

Käyttäjän Jukka Konttinen kuva
Jukka Konttinen

Sen rajan määrittää kukin tulkitsijaryhmä itse, ja mieluiten kai siten, että oma ryhmä sisälle mahtuu, kun taas toiset joutuvat helvetin pätsiin. On mm. tämä valitun kansan käsite.

Käyttäjän jonnapurojarvi kuva
Jonna Purojärvi

Tauno: En taida oikein uskoa sellaiseen erilliseen jumalan valtakuntaan, joten jos kysymyksen osoitit minulle, en siihen voi sinulle vastata.

Käyttäjän TaunoVornanen kuva
Tauno Vornanen

Voihan sitä tietysti tutkia uskoa ja uskovaisia ja yrittää päätellä mihin heidän uskonsa perustuu. ts. ottaa se Jumalan asema. ja tarkastella Jumalaa ja uskovaisia,että onko siinä järjen häivää,vai onko ne vaan hurahtaneita.. Kun ei usko Jumalaan,niin tietenkin haetaan tukea uskomukselleen,eli uskotaan johonkin,joka väittää että jumalaa ei ole. Nnäin ajateltuna ateistikin uskoo. Politiikassakin kaikiki ovat uskovaisia. Kai ne nyt uskoo siihen asiaansa,mitä yrittävät ajaa. On eri asia kun puhutaan uskosta esim.Raamattuun, Koraaniin jne...jossa uskotaan korkeampaan voimaan kuin ihminen. Minun uskoni perustuu Raamattuun,ei sen selitys-teoksiin,joita voi olla jokaisella omansa. Voihan näihinkin uppoutua vaikka loppuelämäkseen,jos arvelee niistä sen viimeisen tiedon löytävänsä. Minusta se on turhaa ja turhuutta. Todistuksena uskolleni on se,että näen ihmisen vajavaisuuden ja tunnistan sen itsessäni. Huonostippa ihmiset kohtelevat toisiaan ja tätä asuinpalloa,eikä sitä tietoa mikä on osata käyttää. Omaa tietämystään tietysti voi tuoda esille ja pyrkiä nousemaan toisten yläpuolelle,mutta siinä taistellaan uskoa vastaan. Sitä joko uskoo,tai ei usko! Jos sanoo,että:"kyllä mä vähän niinkuin uskoisinkin,voi olla jne.... käyttäytyy kuin epävarma äänestäjä,joka ei osaa valita puoltaan.

Käyttäjän TaunoVornanen kuva
Tauno Vornanen

Konttiselle sanoisin,että niinhän sinäkin oman tulkintasi teet. Joko uskot,että Jumala on,tai uskot,että sitä ei ole. Sen verran siitä helvetin tulesta,että Raamatun mukaan Jumala on hyvä ja siitä päätellen en usko,että hän grillaisi meitä iän päivän saadakseen siitä tyydytystä. Gehenna oli se paikka,mihin ihmiset heittivät kaiken turhan ja roskan ja sen takia siellä paloi tuli. Tämän voi tietysti tieteellisestikin selvittää.

Toimituksen poiminnat